Aamu valkeni Bridge Valleyssa. Myös Vanleystreetin asukkaat alkoivat nousta, kun kello löi kahtatoista.

Jamesien perheessä oli viimeyönä ollut helinää ja helskettä. Kaikki muut paitsi Viola nukkuivat vielä sikeässä unessa pois humalaansa.

Lucas James nojasi teinityttöön tyytyväisenä - hän oli viimein saanut mitä oli toivonutkin.

Hetken kuluttua Ginger virkosi. Hän avasi unenpöpperöiset silmänsä, ja kauhistui.

- Missä olen? Hän mietti kattsellessaan ympärilleen. Tätä huonetta hän ei ollut ennen nähnytkään. Pari vaaleaa huonekalua, siisti ja hyvinhoidettu huone ja... Lucas!

Ginny ihmetteli miksi hän oli herännyt Lucasin vierestä. Pian kuitenkin moiset mietelmät unohtuivat, sillä hän alkoi potea hirvittävää päänsärkyä. - Mitä oikein on tapahtunut? Miksi olen täällä?

Sitten Ginny lähti katsahtamaan paikkoja, eikä aikaakaan kun hän jo tunnisti paikan. Mutta miksi hän täällä Jamesien asunnossa nukkui, ja vielä Lucasin vieressä?

Hän etsi vessan, ja katsahti peiliin.

- Mitä? Hän sanoi kauhistuneena. - Miks mulla on vaan rintsikat ja pikkuhousut? Ei kai vaan...

Häntä kylmäsi ajatuskin siitä, että hän olisi viettänyt yhteisen yön Lucasin seurassa.

- Mitä mä nyt teen... Mitä tahansa on voinut tapahtuu. No tonne makkariin mä en ainakaan mee, se on varma!

 Ginny pisti töpinäksi, ja lähti kipittämään alakertaan. Missä kaikki ovat? Onko hän yksin Lucasin kanssa tässä talossa?

Vastauksen hän sai pian. Henry nimittäin nukkui Jamesien sohvalla.

- No mä en ainakaan oo ainoo krapulainen, Ginny totesi tuijotettuaan hetken miehenalkua. Henry hätkähti konemaisesti pari kertaa ja valitti: - Ääh, mun pää...

Tavallisesti moinen hörähdys olisi huvittanut Ginnyä, mutta tällä hetkellä hänellä oli aivan hirvittävä päänsärky, joten hän ei oikein osannut keskittyä.

Ginny raahusti tuskissaan keittiöön. Siellä Viola oikestaan jo odottikin krapulaista tyttöparkaa.

- Viola! Ginny huudahti. - Mitä täällä on tapahtunut?

- Sunhan se pitäisi tietää, Viola huokaisi. - Etkö sä todella muista mitään?

- No en... Mun viimeisin muistikuva on se kun me laittauduttiin näihin bileisiin, Ginny marisi. - En muista mitään muuta! Oikeesti, auta.

- No ihan vinkkinä; sä joit ittes semmoseen hitonmoiseen kaatokänniin, että ei ihme ettet muista, Viola paheksui. - Mä kyllä yritin estellä, mutta sä et kuunnellu.

- Eikä! Ginny kirosi.

- Niin, Viola nyökkäsi jo hieman leppyneenä. - Ja lopun voinet varmaan ihan ite arvata? Mä en ees halua kuvitella, mitä sä ja mun veli oikeen hommasitte tuol yläkerrassa.

- En mäkää, Ginny nyyhkytti. - Mä en olis ikinä tehy sitä nyt! En oikeesti, mä vannon. Kännissä sitten varmaan oikeesti tekee mitä tulee vaan ekana mieleen... Tää on kauheeta, mitä mä teen?

- Etkai sä voi tehä mitää, Viola tuumasi. - Mut ihan sama mitä sä teit, mä kuitenkin oon sun tukena hyvinä ja huonoina aikoina.

- Kiitti, Ginny hymyili, mutta hyvin tuskallisesti, mikä sai hymyn näyttämään pikemminkin irvistykseltä.

- Kello on jo 12, Viola huomautti. - Ehkä sun kantis jo lähtee kotiisi?

- 12! Ginny huudahti. - Äiti tappaa mut.. Mut mä en uskalla nyt mennä yläkertaan hakee mun vaatteita. Voitko sä lainata jotain sun hametta tai jotain?

- Joo, Viola vastasi ja kävi hakemassa erään mustan bilemekon. Ginny vaihtoi sen yllensä, ja oli valmis lähtemään.

- No, hän sanoi. - Kai se on sitten moro. Tuu iltapäiväl vaik chattiin?

- Okei, Viola vastasi ja Ginny lähti.

Vanleystreet 1b:ssä minä huokaisin syvään.

- Tämä on aivan kamalaa, sanoin. - Gingerin tai Ellan raskausaikana en potenut ympärivuorokautista mahoinvointia, mutta tämä lapsi ilmoittaa itsestään liian usein. No, kai se on sitä äiteyttä... Ja tätä vielä ainakin kahdeksan kuukautta! No, äitinä minä kestän sen mennen tullen.. Tai niin ainakin toivon.

Sitten käännähdyn vessanpönttöön. Se oli hirvittävän likainen!

- Tämä on jo ihan liioittelua, marisin. - Miten pönttö voi parissa päivässä likaantua näin pahasti?

Ryhdyin hankaamaan pyttyä jälleen valkoiseksi.

-  Missähän se Ginnykin nyt on? Olisi mahtavaa jos voisimme kultani kanssa tänään jo kertoa ilouutisen... Mutta jos hän nyt vain viitsisi raahautua tänne kotiinkin jossain vaiheessa.

Hetken kuluttua ulko-ovi kolahti. Sisään astui Ginger Lopez.

- Kaikki on jo hereillä, hän ajatteli ja hiipi eteenpäin. Mitä hän voisi tehdä? Häiritsevä krapula, siihen tietenkin särkylääkkeitä. Mutta mitä muuta? Entä jos hän oli tullut raskaaksi Lucasille? Ei, ei hän voisi... Ei noin helposti vain voi tulla raskaaksi. Paitsi olihan hänen äitinsäkin hyvin hedelmällinen, joten miksei hänkin? Niin, miksei...

Ginger otti kuistin pöydältä meikkipeilin, ja vilkaisi siihen.

- Nyt lopetat tyttö itkemisen! Hän käski itseään. - Itku ei auta mitään, sitä paitsi tehty mikä tehty.. Et voi enää asiaa muuttaa, mutta äidillesi et sano sanaakaan. Mitäköhän Lucas ajattelee tästä? Onko hän vihainen? Vai kenties tyytyväinen? Minkälainen Ginny oli petikumppanina? Haluaisiko hän tehdä sen uudestaan? En tiedä...

Ginnyä suututti myös jonkin verran se, että se oli hänen ensimmäinen kertansa, eikä hän edes muistanut siitä mitään!

Ginny meni vessaan, ja siellä törmäsikin minuun.

- Tulithan sinä, naurahdin. - Ehdin jo huolestua, että mille tielle olet oikein ajautunut...

- Ihan turhaan hermoilit, Ginny vastaa. - Ootko sä muuten yrjötaudissa, kun noin paljn tullut mahasta ulos?

Ginny viittasi ylenpaalttisenlikaiseen WC-pönttöön, ja minä vastasin nopeasti:

- Tuota... Joo, yrjöt tuli ulos.

Hangattuani pöntön puhtaaksi, menin oikopäätä Jonaksen juttusille.

- Kulta, aloitin. - Minusta olisi oikea aika kertoa tytöille. En nää enää mitään syytä salailuun.

- Olet oikeassa, Jonas hymyili. - Mutta entä jos saat keskenmenon?

- En ole koskaan saanutkaan, sanoin ja muistelin. Kun odotin Ginnyä, muistin Davyn kertoneen minulle keskenmenostani. Se oli murtanut sydämeni, mutta onneksi se oli vain väärinkäsitys.

- Mutta kerta se olisi ensimmäinenkin, Jonas sanoi. Häntä epäilytti hieman. - Mutta ihan kuinka haluat!

Siispä päätimme kertoa lapsillemme tulevasta vauvasta.

- Tulkaa tytöt tänne, kehotin huutaen.

Pian tyttäreni tulivatkin jo olohuoneeseen.

- Niin, mitä asiaa teillä oli? Ella tiedusteli malttamattomana. Hän halusi kipeästi tietää jo, mitä me halusimme tunnustaa heille.

- Kerronko minä, vai kerrotko sinä? Sanoin nostaen katseeni Jonakseen.

- Aivan sama, Jonas vakuutti. Halusin kuitenkin antaa hänelle sen onnen, sillä hänellä ei vielä ollut lainkaan biologisia lapsia.

- Kerro sinä, kulta, sanoin hymyillen. Jonas innostui.

- Isabella, äitinne, on raskaana, Jonas hihkaisi onnesta sokeana. - Te saatte pikkusisaruksen!

Ensin Ginny hymyili.

- Tosi ihanaa! Hän huudahti. - Pikkusisar! Onks se tyttö vai poika? Monennella kuulla sä oot? Kerro kaikki!

Sitten hänen ilmeensä synkkeni.

- Tarkottaaks tää, hän nielaisi. - Että me joudutaan muuttamaan taas kerran?

Katsahdimme toisiimme Jonaksen kanssa. Kyllä, olimme keskustelleet kyseisestä asiasta jo kertaalleen kahdestaan.

- No tuota, mutisin. - Siis vauvahan vie tilaa ja...

- Mutta tämä ei tarkoita, että muuttaisimme pois Bridge Valleysta! Jonas korjasi. - Onhan täällä vapaita asuntoja vaikka hurumycke!

Me naurahdimme väkinäisesti ja odotimme Ginnyn reaktiota.

- Siis ei oo totta, Ginny suuttui. - Taasko sä päätät pilata mun elämän? Mulla on kaikki täällä! KAIKKI! Paras ystävä naapurissa, niinku poikakaveriki, ja sä pilaat taas kaiken!