Hei!! On sitten uuden osan paikka. Toivottavasti diggaatte (;;

Jonas ääntelehti hermostuneesti.

- Selvä, hän mutisi. - Me vastaamme tietenkin kaikesta. Olemme todella pahoillamme, tämä ei tule toistumaan, rouva Konstaapeli! Tyttö vain lipsahti näköetäisyydeltä, ja tiedättehän te nykyajan nuoret.. Aina pettämässä lupauksiaan, eikö vain? Gingerille pidetään kova puhuttelu, ja hän saa maistaa omaa lääket.... Siis, hän saa oppia tuosta!

Jonas jutteli vielä jotain, kunnes sitten vihdoin lopetti turhautuneena, mutta yhä lempeänä (kuten yleensäkin) puhelun.

Kihisin kiukusta.

- Mitä ne sano?! Melkein huusin. - Kerro nyt, Jonas!!

Jonas katsahti minuun. - No... Mistä aloittaisin.. Nyt tiiän; eli, Ginny vähän... Sotki paikkoi ostaris, ja meijät pannaa maksaa siit. Rahallisesti. Ginny rötösteli, huuteli ja haukku ohikulkijoita törkeesti. 

- Eikä! Huokaisin. - Se tyttö on kyl pahimmast pääst, joo! Ja missäs Ginny nyt on?

- Se on tulos kyttien kaaral, Jonas tokaisi hänkin pettyneesti. - Konstaapeli tuo sen koht tänne.

- Mennään jo sitä vastaa!

 Ei kulunutkaan kauaan, kunnes kuulimme jo poliisiauton hyminän. Sentäs eivät olleet laittaneet varoitussireenejä soimaan. Se olikin helpotus!

Totuus kuitenkin oli se, että minun, kyllä; minun, tyttäreni istui poliisiautossa oman käytöksensä takia. Mutta olinko minä kasvattanut häntä tuollaiseksi? Perhanan Irenen, miksi hänen oli päästettävä Ginny omille ostoksilleen.. No, yksi hyvä asiahan tässä oli ollut; Ginny ei ollut tullut kaupoista kuin P*rnotähti.

Ovikello soi.

Olin ryntäämässä avaamaan, kun Jonas tokaisi:

- Rauhotu, hei! Hengitä pari kertaa syvään, noin. Sit anna suukku. Muista käyttäytyy asiallisest.

- Etsä oo tulos tonne? Kysyin.

- Mäkö? No en todellakaa! Jonas melkein huudahti. - Mut mee jo, täti Konstaapeli kyllästyy.

Kiiruhdin ovelle, ja käänsin kahvaa. Konstaapelilla oli vahva ote Ginnyyn, ja ojensi tämän minulle.

- Kiitos! Kiitin ja vedin tytön sisälle vihaisena. Ginny rimpuili irti, ja kipitti omaan huoneeseensa.

Konstaapeli katsoi minuun vaivaantuneesti ja huokaisi verraten edelliseen episodin.

Nainen saarnasi, saarnasi, ja saarnasi. Plus tietenkin älyttömän iso lasku, valitukset ja muut. Yritin päästää kaiken toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.

Kun vihdoin olin saattanut Konstaapelin tiehensä, oli Ginnyn vuoro. Se tyttö kyllä saisi kuulla kunniansa.

- Ginny! Huudahdin astuessani huoneeseen.

- Etsä osaa koputtaa?! Ginny tiuskaisi.

- Ootko sellasen sun mielest ansainnu?

- Hei, hei, mutsi... Mä en oo syöny mun lääkkeitä...!!

- Ginny! Mikä sust on tullu? Sä et kuuntele mua paskan... Siis, kukan vertaa!

- No arvoo kiinnostaako vittu?

- Sähän et mulle kirjoile!

- Haista paska..!

- Hei oikeesti, miks et osaa vaa olla hiljaa, pyytää anteeks, ja olla nätisti?

- Miten voi samalla olla hiljaa ja pyytää anteeks?!

- Sä sitte kaivat verta nenästäs, mulkaisin kuritonta tyttöäni.

- Mä pidän mun turvan kii, jos saan 15-vuotissynttärilahjaks skoban..?

- Mitä menopelei! Oot vast 12!! Häpee, Ginny. Sä vaadit multa jotai, ku oot haistattanu paskat, häiriköiny stadis ja kettuillu mulle? Älä hei unta nää.

"Pikkuisen" sanaharkan jälkeen oli pakko mennä purkamaan kiukkua jonnekkin..

Siispä suuntasin keittiöön.

- Mitä jos laittaisit tänää sitä Anette-tädin Mureketta? Jonas ehdotti olohuoneesta.

- Ja mitäs jos en!! Huusin vastaukseksi.

Kuulin vain Jonaksen ihmettynnyttä mutinaa: - Selvä...

 

Sulloin pataan vuoroin pippuria, suolaa ja muita mausteita. Päässäni pyöri monen monta ajatusta niin Ginnystä, kuin elämästäni ylipäätänsä.

Kun olin noin puolentunnin jälkeen luonut maistuvan aterian, Jonas uskaltautui pöytään.

Hän mussutti ruokaansa, uskaltamatta sanoa sanaakaan.

- Sori, pyysin. - En tiiä mikä muhun meni.

- Ei mitää, Jonas hymyili piristävästi.

Helpotuin.

- Sul ei tainnu mennä ihan hyvin Ginnyn kaa..? Jonas kysyi varovasti.

- No ei niin! Huudahdin. - Se tyttö ei kiitä mistää, aiheuttaa vaa rahakuluja ja ongelmia perheelle!

- Mut se on silti sun tytär, Jonas sanoi. - Kyl sä löydät viel sen kaa kompromissin.

Huoneessaan Ginny para-aikaa näpytteli tietokoneellaan. Hän oli ottanut nickikseen Pipari, Tara Taruski ja Fia Fiffu.

"Taruski kirjautui sisään. Fiffu kirjautui sisään.

Pipari sanoo:

Oikeest ette arvaa mitä äskö kävi XDXDXD

Fiffu sanoo:

Noo???? <333333

Taruski sanoo:

Ääh Chris soitti? (;;<33

Pipari sanoo:

noei vitus ;oo mutsi sekoilee... taas!

Taruski sanoo:

hahaa tuliks paljo laskuu? :DD <3

Pipari sanoo:

no vähä vaa... mut joskus uusiks (Y)

Fiffu sanoo:

HAHA :3

- Öitä, pikku prinsessa, Jonas kuiskasi ja siltti Ellan otsaa.

Hän kuiskasi:

- Eihän susta kasva koskaan samanlaista murrosikäistä ku Ginnystä...

- Mitä? Kysyin ovenraosta. Jonas jähmettyi.

- Ähähä, hän naurahti;mä vaa totesin, et meijän pikku Ella on kyllä ihana...

- Just joo, huokaisin ja pamautin oven kiinni, jolloin Ella alkoi itkeä.

Illalla menin makuuhuoneeseeni rentoutumaan. Kaiken kuitenkin pilasi Jonas.

- Moi muru, hän sanoi tekopyhästi. - Miten on, oisko ohjelmaa täks illaks?

- Turpa umeen, käskin katsomatta edes häneen. - Mulla on kiire Ginnyn kasvattamisessa...

- Hei sori oikeesti, emmä halunnu loukkaa sua... Mut mä haluun vaa suojella tyttööni... Tai siis melkein omaa tyttööni..

- ÄLÄ KIITOS MUISTUTA MIKESTA, tokaisin ja katsahdin oikealle.

Aamulla heräsin Ellan huutoon.

- Mammaa!! MAMMAA!! Isii! ISII! Tännee!! Hän itki.

- Tulossa ollaan, Ella, huusin rappusista varmaankin herättäen koko talon.

Avasin hiljaa oven ja hipsin sisään. Nostin Ellan sängystä syliini, ja hymyilin sille.

- Huomenta pikkuinen, kuinkas on vointi? MItäs jos mentäisiin aamukävelylle, vaikka puistoon? Mää käyn eka tuolla kattomassa yhen telkkariohjelman, sitten tuun hakee sut.

Asetin Ellan lattialle taapertamaan, ja menin itse telkkarin eteen.

Ohjelman jälkeen kävin kurkkaamassa Ginnyn huoneen. Tyttö nukkui sikeää unta, ja tietokonepöydällä lojui puolityhjä sipsipussi ja energiajuomatölkki.

Minä tiesin. Minä tiesin mitä minun oli tehtävä:

Minun oli kertakaikkiaan hyväksyttävä Ginny sellaisenaan kun hän on. Ja miksi hän on tulossa. Hän kasvaa koko ajan enmmän ja enemmän naiseksi, ja minä en voi sitä estää.. Mutta kumpa voisinkin.

Katseltuani hetki esikoistani, menin kuopuksen luo. Etsin Ellaa hetken, kunnes löysin hänet.

- Tahdotkos mennä ulos? Mää puen sulle eka ulkovaatuskat, ja lähetään sit puistoon, mamin työpaikan lähelle.

- Goo! Ella huudahti. - Ulgovaatheeth! Nuth!

- Ootpa sää hyvä puhuu, naurahdin ja vedin tytön ylle lilan ulkopuvun.

Kävellä raahustimme tasaista tahtia ympäri Pyrkkalaa. Lopulta päädyimme kuin päädyimmekin Pyrkkalan Peruskoulun viereisellä leikkipuistolle.

Laitoin Ellan keinumaan, ja annoin vauhtia. Tyttö nautti siitä silminnähtävästi, ja pyysi niin monta kertaa lisää vauhtia, että oli lentää mukkelis-makkelis istuimesta.

Hän leikki ja myöri lumessa innoissaan.

Tultuamme takaisin kotiin, aurinko ei ollut vielä täysin noussut.

Otimpa sitten päivän lehden postiluukusta, ja aloin tietenkin selaamaan Päivän Juorut-puolta. Olin lähes pyörtyä, kun lehdessä vaahdottiin Ginnyn rötöksistä, ja kenties tulevasta kriminaalista! Olin kovin tyrmistynyt siihen, kuinka toimittajat vääristävät tapahtumia. Kaiken kukkuraksi keskellä etusivua hymyili Ginny ilkikurisesti - keskisormea osoittaen.

Heitin lehden vihoissani roskikseen, ja menin tekemään aamiaista.

Voi vittujen vittu, vittujen vittu, vittujen kevät... Ei, nyt pitäisi ottaa rennosti. Mutta miten voi ottaa iisisti kun oma tytär poseeraa hävettävästi Pyrkkalan Sanomien etusivulla?!!

N. 10 minuuttia sen jälkeen Jonas asteli alakertaan.

Ihan ensimmäiseksi pyysimme toisiltamme anteeksi.

- En kyl tee tätä toista kertaa, lupaan! Jonas vakavoitui.

- Joo en mäkää, hymilin, ja me skoolasimme.

Söimme yhdessä aamiaisen Ginnyn nukkuessa edelleen. - Sun pitäs kyl tehä sovinto ton likkas kaa. Tää vaa pahentuu, jos tälle ei tee mitään..! Kyllä te tunnette toisenne nii hyvin, et te teette sovinnon.

Jonas oli oikeassa.

- Ginny? Kuiskasin hiljaa tytölle, joka pelasi konetta.

- Noo? Ginny tiuskaisi.

- Anteeks. Emmä olis saanu olla nii tiukka, myönsin.

Ginny oli ymmällään; - Ei se mitään.... Mut kuissä keksit tulla pyytää anteeks? Kiva, mutsi. Ja munki puolest; anteeks...

- Ei se mitään, kunha tottelet mua jatkossa, totesin.

- Ok, Ginny sanoi ja katsahti minuun päin.

Päädyimme halaamaan toisiamme.

 

______________________

Toivottavasti oli hyvä osa=))