PÖÖ:D Uusi osa kehiin... Nauttikaa ;D

- Sinne se meni, totesin ja katsoin ohimenevään linja-autoon.

- Niinpä niin, Jonas vahvisti ja tuli lähemmäs minua. - Mutta perääntyä voit vaikka milloin vaan. Lupaan tukea sinua kaikessa.. Kaikissa päätöksissäsi, mitkä vain teet!

- Mutta haluan tätä, vakuutin. - Ja kyllä mä suakin kuuntelen. Tietenkin! Musta vaan olis nyt se aika... Aika menää varmistamaan tää asia.

- Ihan miten haluut, Jonas innostui. - Mukava viimein päästä tänne.

Kävelimme pääovista sisään. Harhailimme jonkin aikaa käytävillä, kunnes tumma siivoojatyttönen asteli ohitsemme.

- Anteeksi! Pysäytin hänet. - Sattuisitteko tietämään, missä on testeihin menevien odotushuone?

- Ai hei, siivoojatyttö havahtui. - Menkää vain portaat ylös, ja vasemmalle. Pian pitäisi tulla kyltti, jossa lukee "Laboratorio". Menkää sinne, ja istuutukaa sohvalle odottamaan.

- Kiitos kovasti, kiitin ja lähdimme Jonaksen kanssa sinne.

Kävelimme ohjeiden mukaisesti; portaat ylös ja siitä vasemmalle. Näimme pian laboratorion kyltin, ja istuuduimme kellertäville sohville odottamaan vuoroamme.

- Minua jännittää, parkaisin.

- Ole huoleti, Jonas rauhoitteli.

- Mutta meistä tulee vanhemmat! Naurahdin. - En voi uskoa tätä! En olisi uskonut, että vielä tulen raskaaksi....

- En minäkään, Jonas myötäili. - Muuten, aijotko kutsua niitä Ellan kavereita meille kylään?

- Kylään? Toistin. - Ai niin! No tuota, mikä ettei... Olisi mukavaa tutustua hänen uusiin ystäviinsä. Mikäköhän olisi hyvä päivä? Ehkä ensi viikon maanantai?

- Olet oikessa, Jonas totesi. - Voi... En malta odottaa testejämme!

- Voi kulta, en minäkään, huokaisin hermostuneena.

Keskutelimme vielä jonkin aikaa. Pian eräs keski-ikäinen, punahiuksinen tohtori käveli odotushuoneeseen.

- Lopez! Hän huusi.

- Meidän vuoromme, innostuin. - Tule Jonas, mennään!

- Huone 12, tohtori jatkoi. - Opastan teidät sinne.

Lähdimme punapäisen tohtorin perään.

Tohtori avasi erään huoneen oven, ja ohjasi meidät sinne sisään. Siellä istuskeli jo valmiina hieman iäkäs nainen tohtorin univormussa.

- Istuutukaa, nainen pyysi. - Minä olen Kayleena Berry.

- Olemme Isabella ja Jonas Lopez, Jonas esitteli meidät.

- Mukavaa että tulitte testeihin, Kayleena hymyili. - Raskausko aiheutti moisen?

- Kyllä, nyökkäsin.

- No katsotaas, Kayleena mutisi. - Pyydän teitä menemään vaihtamaan yllenne pyyhe, joka löytyy tuolta huoneen takaosasta. Sen jälkeen käykää maaten sängylle.

- Selvä, totesin ja nousin ylös.

Kipitin huoneen päähän, ja avasin vaatekaapin, mikäli sitä sellaiseksi voi kutsua.

Otin ensimmäisen vastaantulevan valkoisen pyyhkeen, ja vaihdoin sen ylleni.

- No niin, mutisin. - Sitten vain maaten.

Kävin makaamaan viereiselle sängylle.

Pian Kayleena tuli sängyn viereen.

- Oletko käynyt täällä aikaisemmin? Hän tiedusteli.

- Kuinka niin? Epäröin.

- Tarkoitan vain, Kayleena korjasi. - Että ovatko nämä toimenpiteet sinulle tuttuja?

- No tuota, mutisin. - Mieheni on lääkäri, ja kyllä nämä termit ja muut ovat minulle jo täysin tuttuja. Minulla on jo kaksi biologista lasta.

- Selvä, Kayleena sanoi. Nyt saisivat itse tutkimukset alkaa.

Koko tutkimuksen jälkeen Kayleena kipaisi tavoittamassa punahiuksisen lääkärin.

- Elias! Hän sanoi.

- Niin, Kayleena? Elias kysyi.

- Voisitteko käydä selvittämässä testien tulokset? Kayleena pyysi. - Minulta ei juuri nyt liikene aikaa.. Olisitteko te niin kiltti?

- Mikä ettei, Elias hymyili.

- Kiitos! Kayleena iloitsi. - Testin paperit ovat skannattuna diagnoosihuoneessa.

- Selvä, Elias kuittasi ja lähti kohti huonetta.

Jonas oli passitettu alakerran kanttiiniin haukkaamaan jotain sillä aikaa, kun vaimo oli tutkimuksissa.

- Mitä saisi olla? Kanttiinipoika Thomas kysyi tavanmukaisesti.

- Ottaisin... Tuota... Jonas empi.

- Niin? Thomas toisti. - Kahvia? Munkki? Voileipä?

- Otan oikein mielelläni, Jonas mutisi. - Kahvin... Ei kun ei sittenkään! En ota mitään... Kiitos.

Jonas istuutui kuitenkin sairaalan kanttiinin pöytään. Hän mietti.

Hänen ei tehnyt mieli syödä... Hänellä ei ollut nälkä. Hän vain hermoili puolestani. Tulisiko hän isäksi? Vai olisiko kaikki sittenkin turhaa? Jos raskaustestit valehtelisivat... Mitä hän silloin tekisi? Hän olisi pian liian vanha isäksi, jolloin koko tilaisuus menisi hukkaan. Olisivatko he valmiita adopitoimaan? Adoptoimaan jonkun kiinalaisen tai japanilaisen pikku vauvan huostaansa? Miten olisi koko asian laita?

Hetken kuluttua Jonas kuuli kaiuttimissa:

- Herra Lopez, herra Lopez! Te voitte siirtyä huoneeseen 12!

Jonas ramppasi täysiä vauhtia huoneeseen. Siellä hänen vaimonsa odotti edelleen valkoinen pyyhe päällään.

- Onko kaikki hyvin? Jonas tiedusteli helpottuneena päästessään taas luokseni.

- Tietenkin, vastasin. - Nyt joudumme vain enää odottaa tuloksia... Minua hieman jännittää.

- Usko pois kulta, Jonas hymyili. - Niin minuakin.

Diagnoosihuoneessa Elias teki parhaillaan tuloksia.

- Tämä tuohon, ja tuo tähän, hän mutisi. - Ja sitten vielä näin, ja tuolla tavalla.

Pian testit olivat valmiita lähetettäväksi Kayleenalle! Elias oli hoitanut työnsä ansioikkaasti.

- Hyvää työtä, hän myhäili itsekseen.

Jonas oli kehottanut minua vaihtamaan arkivaatteet ylleni. Siispä menin vaatekaapille, ja jätin pyyhkeen vieressä olevaan vihreään koriin. Siellä oli muitakin käytettyjä pyyhkeitä.

Sitten vedin ylleni ruskean paitani ja pillifarkkuni. Ja vielä kengät.. Noin!

Minä ja Jonas vetäydyimme sen jälkeen samaan huoneeseen, jossa olimme alun perin.

Kayleena ei ollut vielä saapunut, ja odotimme malttamattomina.

- Mitä jos en olekaan raskaana? Sanoin hätääntyneenä.

- Sitten yritämme uudelleen, emmekö vain? Jonas vastasi.

- Tietenkin, mutisin. - Mutta en varmaankaan jaksa enää pettyä uudestaan..

- Ymmärrän sinua, Jonas sanoi. - Mekin yritimme Alyssan kanssa monta vuotta lasta, mutta hän ei vain tullut raskaaksi... Tai sitten hän käytti ehkäisyä tietämättäni.

Pian Kayleena kuitenkin saapui huoneeseen.

- Täällähän te olettekin! Hän hymyili. - Olemme saaneet tulokset valmiiksi.

- Hienoa, Jonas huokaisi.

- Mutta oletteko valmiita kuulemaan ne? Hän varmisti.

Syntyi hetken hiljaisuus.

- Kyllä, sanoin kysyvästi katsoen Jonasiin.

- Kyllä, hän varmisti asian.

- Hyvä on, Kayleena sanoi. - Ihan aluksi haluan kertoa, että tämän vuoden sisäisenä aikana on ainoa mahdollisuutenne tulla raskaaksi, Isabella. Testimme mukaan se on totta.

Kesti jonkin aikaa. Kukaan ei sanonut sanaakaan.

Hiljaisuuden rikkoi nyyhkäykseni. Jonas katsoi minuun pelokkaasti.

Kyyneleet valuivat poskilleni. Mitä jos en oliskaan raskaana? Mitä jos en tulisi raskaaksi puolen vuoden aikana? Se olisi kauheaa!

- Kulta, Jonas sanoi rohkaisevasti. - Sinun täytyy muistaa, että olen aina tukenasi, tapahtui mitä tapahtui.

- Tiedän, sanoin ja nyyhkäisin uudelleen. - Minä tiedän.

Kyyneleet haihtuivat pian pois poskiltani.

- Oletko kunnossa, rakas? Jonas kysyi.

- Kyllä olen, vastasin. - Mutta kuka vain äidiksi tahtova olisi tuossa kohtaa purskahtanut itkuun! Sitä ette voi kiistää...

- Emme voikaan, Kayleena sanoi.

- Sallitteko minun jatkavan? Kayleena huokaisi.

- Olkaa hyvä, vastasin.

- Asia on nyt harvinaisen selvä testeissä, Kayleena aloitti. - Testinne eivät voi valehdella... Te tulette saamaan lapsen. N. yhdeksän kuukauden päästä!

En ollut uskoa kuulemaani. Vilkaistuani Jonasta, tein sellaisen johtopäätöksen, ettei hänkään.

Sitten minä loikkasin pystyyn ja halasin aviomiestäni.

- Meistä tulee vanhemmat! Kiljaisin.

Jonas sulki minut syleilyynsä... Olimme molemmat onnemme kukkuloilla.