Moikka, ja anteeks että 40. osa myöhästyi näin paljon... Toivottavasti se on kuitenkin sen arvoista;D

NAUTTIKAA 2. TUOTANTOKAUDEN VIIMEISESTÄ OSASTA! JA MUISTAKAA KOMMENTOIDA!

Minä ja rakas aviomieheni, tulevan lapseni isä, Jonas, kävelimme - tai minä oikeastaan kipitin - kohti keskussairaalaan infotiskiä.

Mitä ihmettä äidilleni oli tapahtunut? Oliko kaikki johtunut vain sydänkohtauksesta, jonka lääkäri oli puhelimessa selittänyt? Ei, ei se voinut olla niin... Eihän? Toisaalta, olihan äiti aloittanut nuorena tupakanpolton ja käyttänyt alkoholia ja huumeita. Kieltämättä, ei mikään esimerkillisin vanhempi.

Tempaisin vihaisena sairaalan ulko-ovet auki, ja marssin suoraan infotiskille odottelevalle lääkärinasuiselle miehelle.

- Missä äitini on?! huusin. - Haluan nähdä hänet!

- Äitinne? lääkäri toisti. - Voisitteko hieman tarkentaa?

- Älkää esittäkö! ärähdin. - Se vanha nainen, joka kiidätettiin tänne sydänkohtauksen saaneena. Te toden totta syötte aikaani, mokomakin 'lääkäri'!

Lääkäri yskäisi. - Olisi toden totta mukavaa, jos rauhoittuisitte hieman. Emme voi päästää ketään noin vauhkoontunutta henkilöä potilaidemme lähistölle. Vaikkakin kyse olisi sukulaisen menetyksestä...

Kotona Ginger vietti viimeistä päivää Lucasin kanssa ennen tämän lähtöä perheensä päättämälle lomamatkalle, Thaimaahan.

- Olis ollu kivaa, jos olisit sanonu aikasemmin, sanoi tympääntynyt Ginger. - Ei yhtään lohduta, että kerrot sen vasta samana päivänä kuin te lähette.

- Ginny-rakas, Lucas leperteli. - Usko nyt jo, etten mä tiennyt tästä ennenkuin vasta nyt. Mutsi ja faija oli vaa jotenki unohtanu 'mainita' sen.

- Mut miks Viola sit ties siitä? Ginger huokaisi. - No aivan sama, en haluu käyttää viimesii minuutteja ennen sun lähtöä riidellen...

Lucas hymyili lempeästi.

- Tuus nyt tänne kainaloon, höpsö, hän sanoi, ja Gingerin huono tuuli lähti miltei saman tien.

- No, jos mä nyt sitte tulisin, hän hihitti.

Ginger istuutui lähemmäksi Lucasta.

Lucas oli niin täydellinen. Voisiko parempaa poikaystävää löytää mistään? Hän kuunteli, oli olkapäänä, tukena ja turvana. Eri tavalla kuin Viola, sillä Violan kanssa pystyi puhumaan ihan mistä tahansa. Toki Lucaskin kelpasi mainiosti juttuseuraksi, mutta tuskin häntä pahemmin kiinnosti esimerkiksi, kuinka supermarketin uusin tampooni oli tehonnut kuukautisiin...

..ja sitä varten Gingerillä oli Viola. Tyttöjen juttuja varten.

Lucas otti Gingerin syleilyynsä, ja suuteli tätä intohimoisesti.

- Mä niin rakastan sua, hän kuiskutti Gingerin korvaan. Tyttö hihitti, ja vastasi klassisen lauseen:

- Mäkin sua.

He halailivat pitkään huomaamatta kuinka aika kului.

Kello löi kolme.

- Sun täytyy varmaan alkaa lähtee, Ginger sanoi keskeyttäen dramaattisen hetken.

- Oot oikeessa, Lucas myöntyi ja he molemmat nousivat seisomaan.

Ginger ja Lucas astelivat eteiseen. Nyt oli jäähyväisten aika.

- Mulle tulee kamala ikävä sua, Ginger myönsi.

- Mä tiiän, Lucas huokaisee. - Niin mullakin sua. Mut hei; me nähään taas viikon päästä!

- Joo, ja sä saat tulla mun luokse ennenkuin oot ees heittäny kamojan himaas! Ginger hihitti.

- Mut... moikka, Lucas mutisi ja lähti kävelemään kohti sateista pihatietä.

- Ei jäähyväissuukkoa? Ginger mietti oudoksuen ääneen.

Lucas kuitenkin kuunteli, ja naurahti taakseen katsomatta.

- Et sä tarvii sellasta. Me nähään vielä. Jäähyväiset kuulostaa liian ikuiselta.

- Me nähään vielä.

Lucaksen lenkkitossut astelivat huolettomasti läpi Lopezien pihanurmikkoa.

Lucas oli kääntymässä oman perheensä pihalle, kun Ginger huusi:

- Lucas! Ethän unohda mua? Mä rakastan sua!

Sitten hän katseli veikeästi ympärilleen. Hän äkkäri märällä nurtsilla makaacan sanomalehden.

- Äh, hän mutisi ja nosti sen ylös. - Ehkä tästä on hupia edes vähäksi aikaa.

Istuuduttuaan mukavasti siniselle nojatuolille, hän avasi lehden.

- Tuoreimmat uutiset, urheilu, sää, hän mutisi. - Tylsää. Aha! Kaverinhaku-palsta.

Hän selaili palstaa, kunnes törmäsi vetävään hakemukseen.

Moikka! Täällä kirjottelee 15-vuotias jäbä Bridge Valleysta. Etin suunnilleen samanikästä frendiä, mieluiten tyttöä. Olis kiva nähä ja silleen, jutella chatissa ja käydä iltasin stadissa. Ota siis yhteyttä jos kiinnostaa.
Terveisin Alex Broughten

- Tuohon ehkä voisinkin ottaa yhteyttä, Ginger mietti. - Soita tähän numeroon ja blaa blaa blaa...

Sillä aikaa kun Lucas olisi poissa, hänen pitäisi myös tavata edes joitain ihmisiä.

Sitten hän taitteli lehden, ja asetti sen nojatuolin viereiselle pöydälle, mikäli joku muu tahtoisi selata sitä.

Ginger yskäisi, ja pyyhki kasvonsa huomattuaan kyyneleen vierähtäneen hänen poskelleen.

- Ei, mä kyllä nään Lucasin taas pian, hän rohkaisi itseään. Gingeriä mietitytti, oliko tämä siis rakastamista? Ei haluisi toisen koskaan poistuvan luotaan? Tunsiko äitikin samoin Jonasta kohtaan?

- Hmm... Ehkä voisin tehdä jotain vaikka Ellan kanssa, hän totesi ääneen, ja huusi heti perään kutsuen Daniela-Noraa: - Ella! Missä sä oot?

Daniela-Norahan se siellä tietokoneella istuskeli chattailemassa kavereidensa kanssa.

- Ella!

- No mitä? hän huusi kuultuaan siskonsa huudot.

- Tuu alas! Ginger vastasi.

- Hohhoijaa, mul on chatti kesken, Daniela-Nora sanoi välinpitämättömästi.

Hetken kuluttua chattailija joutui lähtemään, eikä Daniela-Norallakaan ollut muuta kiinnostavaa läppärillä. Niimpä hän sulki sen nopeasti.

- Parasta kai mennä kattomaan, mitä Ginnyl on asiaa, hän tuumasi ja loikkasin alas tuoliltaan.

Pian Daniela-Nora olikin jo rappusilla.

- Niin mitä asiaa? hän kysähti alakertaan tullessaan.

- Mä aattelin, jos voitas tehdä jotain kivaa yhessä, Ginger selitti. Daniela-Nora myötäili, ja he miettivät mitä voisivat tehdä.

Minä ja Jonas astelimme pihamaallamme, kohti ulko-ovea.

- Kysyisin vielä ennen sisälle menemistä yhden pikku kysymyksen; miten kerrotaan lapsille? kysyin katsahtaen Jonakseen.

- Äh, minä kyllä keksin, hän vastasi nopeasti ja suuteli minua huulilleni.

Sisään tullessamme huomasimme Daniela-Noran ja Gingerin kinastelevan siitä, mitä he tekisivät. Daniela-Nora halusi uimaan, Ginger taas lakata kynsiä tai ottaa aurinkoa. Voi noita lapsia...

- Hei, kullat, tervehdin tekopirteästi, mutta vakavana.

- Tulkaa keittiöön, Jonas sanoi ohjaten meidät sinne. - Minulla ja äidillä on vähän uutisia.

Kun kaikki olivat istuneet pöytään, Daniela-Nora ennähti kysyä tajuttuuan pikku seikan:

- Missä Mummi on?

- Öh, Jonas mutisi hikoillen. - Mummi on tuota... Hän on siis...

- Anna minun selittää, sanoin ja aloin kertoa asian todellista laitaa.

- Mummi on... hän on saanut sydänkohtauksen, selitin ilme surullisen näköisenä.

- Sydärin? Daniela-Nora hihkaisi.

- Kauheeta, Ginger yhtyi. - Oliko se vakava tai jotain?

- Oli se, minä äitinä vastasin rehellisesti.

- Onko hän..? Ginger vapisi.

- Kyllä. Ines Portells, Mumminne ja minun äitini, on kuollut, julistin.

- Ei.. ei voi, Ginger sanoi itkua pidätellen, ja hän ei kyennyt kuin poistumaan paikalta.

Kyyneleet vierivät tytön poskia pitkin, kun hän kipitti rappusia ylös kohti huonettaan.

Saavuttuaan omaan yksityiseen tilaansa, hän tiesi saavansa olla rauhassa.

- Ei! hän itki. - Miks tää kaikki tapahtuu juuri kun mulla ei ole ketään, kenen kanssa jutella, eikä ketään, ketä tukis? Tää on niin epäreiluu, miks mua koetellaan tällä tavalla?

Ei Mummi ollut hänelle koskaan ollut kaikki kaikessa. Mutta läheisen menetys sattuu aina - vaikkei häntä olisikaan nähnyt moneen vuoteen.

- No, pakko kai yrittää sinnitellä vielä muutama päivä, hän rohkaisi itseään.

Ginger otti taskustaan lapun, jolle hän oli kirjoittanut ylös Kaverinhaku-palstalla olleen kiinnostavan kundin numeron, ja näppäili sen kännykkäänsä.

- Moi, Ginger Lopez tääl, hän sanoi luuriin. - Näin sun ilmotuksen lehen Kaverinhaku-palstalla, ja aattelin jos sua vois kiinnostaa.. Täytän kaikki noi sun kriteerit.

- Joo, okei! Missä sä asuitkaa? Olis kiva nähä joku päivä.

- Mun osote on...

Ginger ja Alex sopivat yhdessä, että he tapaisivat torstaina Gingerin kotona. Hän malttoi tuskin odottaa.

Sitten vihdoin ja viimein, torstai-iltana Alex hölkkäsi Lopezien pihaan.

- Onko tää varmasti oikea osote? hän tivasi itseltään.

Enempää epäröimättä Alex soitti ovikelloa.

Pian tulin avaamaan oven, ja kummastuin nähdessäni ovellani jonkun ouduon pojan.

- Hei, tervehdin ällistyneenä. - Kukahan mahdat olla?

- Oon Alex, poika selitti. - Tulin tapaamaan todennäkösesti sun tytärtäs, Ginger Lopezia.

- Öh, no sitten, sanoin helpottuneena. - Rappuset ylös, eteenpäin ja vasemmalle.

Noniin, vihdoin Alex oli sisällä talossamme.

Noudatettuaan sanantarkasti ohjeitani, hän päätyikin Gingerin huoneeseen.

- Joo, eli siis mä oon Alex, hän tervehti. -Hui hemmetti kun toi likka on nätti...

- Moi, Ginger hymyili. - Mä olen Ginger, kutsu vaan Ginnyks.

Ilta kului, ja Gingerillä ja Alexilla oli suunnattoman hauskaa yhdessä. Varmasti hauskempaa, kuin Gingerillä oli ollut aikoihin.
Alex tarttui itsevarmana Gingeriä käsistä, eikä tyttö estellyt lainkaan.

- Mä tuota, Alex sanoi valmiina tunnustamaan ihastuksensa.

Ginger ennakoi tapahtuman, ja hän yritti mutista väliin:

- Sä et nyt ymmärrä: mulla on jo poik...

Enempää hän ei kyennyt jatkamaan, kun Alex suuteli häntä.

Minä mietin alakerrassa, mitä peliä tyttäreni pelasi. Oliko hänellä jo uusi poika kiikarissa? Lucashan oli Thaimaassa matkoilla perheensä kanssa.

Yhtäkkiä ovikello soi jälleen.

Avasin sen pahaa aavistamatta, kun huomasin Lucasin hymyilevän katseen.

- Lucas! Herran tähden minä säikähdin, huudahdin. - Luulin sinun olevan Thaimaassa.

- Niin mä olinkin, Lucas selitti. - Mut Violaan tarttu siellä angiina, ja äitin mielestä ois ollu epäreiluu jos se ei olis saanu nauttii lomasta yhtälailla.

Lucas kysyi nopeasti perään, missä Gingeri oli. Vastasin totuudenmukaisesti: omassa huoneessaan, jonkun pojan kanssa.

- Jonkun pojan, Lucas hymähti matkalla huoneeseen. - Sen on oltava Henry.

Astuttuaan koputtamatta sisään, hän näki Gingerin ja Alexin, tuon oudon pojan suutelemassa.

- Vai niin.. Näin asiat siis on, Lucas mutisi.

 

Terve ja kiitos kauheasti, että seurasitten toisen tuotantokauden! Menossa ollaan jo kohti kolmatta, toivottakaatte siis onnea sille! Löydätte sen osoitteesta www.isabella3.vuodatus.net/
Koettakaa kestää seuraavaan osaan♥

 

Ja kommentit olis kivoja... Sen verran oon tehny tän sarjan eteen, että olis kiva välillä saada vähän enemmän palautetta.

Teerppaa, taas kerran.

39. osa valmiina, jee !! Ja sehän tarkoittaa sitä, että 40. osa on jo ovella. Ja SE sitten tarkoittaa sitä, että kolmas tuotantokausi saa alkaa pian.

Halusin tähän tuotantokauden loppuun vielä jonkinlaista juonenkäännettä, toivottavasti vastaa odotuksianne.

Enjoy ♥

>

>>

>>>

>>>>

>>>>>

>>>>>>

>>>>>>>

>>>>>>>>

jooehkämälopetan ajoissa.

Oli jälleen kaunis päivä. Heinäkuu oli vaihtumassa pian elokuuksi, joka tarkoitti yleensäkin sitä, että lapsien koulut alkaisivat. Olin edelleen melkoisen epävarma työpaikastani. Peruskoulusta ei oltu soitettu työnhakemuksen jätön jälkeen... Ehkä he olivat löytäneet pätevämmän historianopettajan, tai maineikkaamman äidinkielenopettajan? En tiennyt. Mutta toivoin henkilökunnan pian ottavan minuun yhteyttä, olihan minun hankittava leipää perheelleni. Silti, oli hyvä, että Jonas alkaisi myös käymään töissä. Hän oli erikoistunut yleislääkäri, ja sai ihan hyvää palkkaa. Se kuitenkaan ei varmastikaan yksin riittäisi, vaan minunkin kuuluisi kantaa korteni kekoon.

Meidän oli määrä muuttaa pian toiseen asuntoon. Olin pian laskelmien mukaan toisella kuulla, joten olisi parasta hankkia kämppä ennenkuin parhaat menevät nenän edestä.

Selasin simternetin vapaita vuokra-asuntoja, ja silmiini pisti yksi hyvin kaunis neliö Viikinlahdella, keskustassa. Päätin heti esitellä kyseisen asunnon Jonakselle, ja tämäkin innostui suunnattomasti.

- Tuo näyttää lupaavalta! Jonas hihkaisi. Hän toljotti ihastuksissaan tietokoneennäyttöruutua ja nappas minun syleilyynsä. - Teit mahtavan löydön. Varataan se äkkiä, sillä vuokrakaan ei ole mikään ylipaha. Tuollaiset paikat viedään käsistä, joten bisnesmaailmassa täytyy toimia nopeasti...!

Jonas oli selvästikin perehtynyt 'bisnesmaailmaan'. Minä en tajunnut asiasta hölkäsen pöläystä, mutta yksi asia oli selvä: asunto olisi toivon mukaan pian meidän.

Ihailin vielä vähän aikaa kuvia toivottavasti tulevasta asunnostamme, kun kotipuhelimemme soi. Nousin hitaasti tuolita, ja nostin luurin.

- Lopezeilla, Isabella puhelimessa.

- Hei, kultaseni! Puhelimesta kuului tuttu ääni. - Miten voit?

- Hyvin kai... Mutta kuka te olette? Ihmettelin. - Voisitteko kertoa, kiitos..?

- No mutta Bella, ääni paheksui. - Etkö vielä näiden vuosien jälkeen tunnista oman äitisi heiveröistä ääntä.

Niinpä niin. Äitini oli puhelimessa. Kaikkien näiden toivottomien, tylsien vuosien jälkeen. Mitä hän nyt minusta tahtoi? Oliko hän valmis pyytämään minulta rahaa plastiikkakirurgille, kun miljonääriaviomiehensä rahat eivät edes riittäneet?

- Ai, hei äiti, pitkästä aikaa, mutisin. - Mitä sinä haluat?

- Et nyt viitsisi, äiti sanoi synkkänä. Äänestä kuulsi se. - Haluan antaa vihdoinkin sitä, mikä sinulta jäi saamatta. Haluan olla hyvä äiti - ja isoäiti!

Meinasin pudottaa luurin lattialle. Mikä ihmeen vanhuskärpänen äitiä oli purrut?

- Äiti, huudahdin. - Oletko sinä kännissä? Jos olet, tämä ei ole yhtään hauskaa.

- En ole, tyttöni! Äiti vastasi. - Minä aijon olla hyvä äiti sinulle, ja hyvä anoppi Jonakselle, sekä hyvä isoäiti lapsillesi. Ja sen kunniaksi tulen tänään käymään. Tulen siinä viiden maissa. Laita pöytä koreaksi, samoiten ulkomuotosi! Nähdään, kultaseni. Kuulemiin.

Se oli viimeinen kerta, kun kuulin äitini puhuvan.

Menin Jonaksen luokse.

- Arvaatko mitä, huudahdin.

- No en arvaa, Jonas naurahti. - Mitä?

- Äitini soitti äsken.. Mutisin. - Ja hän aikoo tulla viideltä tänne syömään.

Jonas oli hetken aivan hiljaa.

- Sepä... mukavaa.

Tuhahdin ja marssin alakertaan. Valitsin kirjahyllystä yhden kivan kirjan, ja ryhdyin lukemaan sitä ajan kuluksi. Kirja kertoi nuoresta, päättäväisestä naisesta, joka joutui työskentelemään palvelusväessä isossa kartanossa, jonka omisti rikas, arvostettu ja tunnettu herrasmies, jolla oli yksi pieni tyttölapsi. Nainen rakastui tulisesti mieheen, ja sen sellaista höpinää.

 Aloin valmistaa fetajuusto-pinaattipiirakkaa. En ollut kokeillut sitä aikoihin, eikä ruoanlaittotaitojenkaan virkistäminen olisi pahitteeksi. Ja kai minä halusin jollain tavalla näyttää äidille, että kyllä minä pärjään. Vaikka toisaalta oli kyllä erittäin kilttiä häneltä, että hän viitsi edes vähän osallistua lapsieni elämään. Ja voisin varmasti kertoa hänelle tänä iltana illallisella viimeisestä raskaudestani.

Odotin toden teolla sitä, että äiti marssisi ovesta sisään, ja ehkä vähän kehuisi minua. Mitä paremmissa väleissä olisimme, sitä helpommin ja varmemmin minä voisin kertoa hänelle uusimmasta vauvastani.

Voi, kumpa tuleva vauva olisi poika. Minulla oli jo kaksi tyttöä, ja Jonakselle olisi hienoa saada miesseuraa. No, ei voi tehdä muuta kuin toivoa, toivoa oikein kunnolla. Mutta olipa se poika tai tyttö, tulisin rakastamaan sitä niin paljon, etten enää edes ajattelisi koko juttua. Jonaskin tuntui olevan hyvin innoissaan vauvasta, ensimmäisestä biologisestaan, joten en usko että häntäkään haittaisi vauvan sukupuoli.

Maistoin fetajuusto-pinaattipiirakan täytettä, jota valmistin.

- Tämä taitaa kaivata vielä hyppysellisen.... suolaa, totesin ja kaivoin työpöydän maustelaatikosta suolan ja ripottelin sitä täytteeseen. - Toivon tämän kelpaavan äidilleni.

Ei hän ollut kyllä mollannut ruoanlaittotaitojani, ainakaan paljoa, mutta halusin kaiken olevan täydellistä iltaa varten. Lapset tutustuisivat Mummiin, Jonas äitiini, ja niin edespäin. Ainahan joku voisi mennä pieleen, mutten toivo sen liittyvän ruokaan.

- Nyt tää taitaa olla valmista! hihkaisin. Kaadoin hitaasti ja varovaisesti täytteen piirakkavuokaan, ja laitoin uuniin. Vielä 15 minuuttia paistossa, ja sitten se olisikin jo valmis syötäväksi. Tähän asti kaikki oli mennyt hyvin, joten miksei menisi loppuun asti?

Voi että minua jännitti. Äiti koputtaisi oveen ihan milloin vaan!

- En kestä, sanoin jännittyneenä ja toljotin hetken aikaa piirakkaa.

- On varmasti aika vaihtaa kauneimpiin kuteisiin, totesin ja harpoin yläkertaan. Käskin samalla Ellaa ja Gingeriä tekemään samoin. Jonaksella oli jo tarpeeksi pramea asu äitini tapaamiseen.

Itse kaivoin vaatekaapista punaisen iltapukuni, jonka olin joskus hankkinut ajatellen Gingerin vanhojentansseja. Hieman aikaista, eikö? Mutta tuo kaunotar sattui tunkemaan näköpiiriini juuri kun minun teki eniten mieli shoppailla. Ja hintakin oli sen veroinen...

Vaihdoin puvun ylleni, ja olin juuri menossa laittamaan tukkaa hienommaksi, kun yhtäkkiä puhelin soi.

- Varmaan äiti, ajattelin ja nostin luurin. - Lopezeilla, Isabella puhelimessa.

Ääni puhelimessa selitti jotakin. Jotakin, mitä en olisi osannut odottaa. Jotakin, mitä en olisi halunnut kuulla. En vielä. En ehkä koko elämäni aikana.

- Mitä?! toistin. - Olette varmasti soittaneet väärään numeroon... Kyllä, minä olen Isabella Lopez.

Puhelimen ääni jatkoi selostusta, ja se sai kyyneleeni nousemaan pintaan.

- Tarkoittaako tämä...? vapisin pelosta. En tiennyt, miksi kysyin sitä. Totuus satutti.

- Kyllä, ääni puhelimesta sanoi hyvin raskaana. - Äitinne on kuollut.

Heips! Uusi osa tulikin näin nopsaan...

3. Tuotantokausi on vain kahden osan päässä! Wooooow :ooo

Hyviä osanlukemishetkiä T: mÄttu

Ps. Muistakaa käydä lukemassa ilmoitus! Se on välttämätöntä, sillä muuten minä suutun, ja mustaksi muutun (ja syön teidän päät >:D)

 

>

Negatiivinen. Negatiivinen. Negatiivinen.

Siinä luki negatiivinen. Testi oli negatiivinen. Vai oliko? Oliko kyyneleet sumentaneet Ginnyn silmät epätoivon vallassa?

Ginny pyyhkäisi kyyneleensä pois. Totta se oli! Tulos oli negatiivinen, eli hän ei odottanut vauvaa.

- Mikä helpotus, hän huokaisi. Vauvaa ei siis ollut tulossa. Häntä alkoi äkkiä kaduttaa: miksi hän oli aiheuttanut tällaiset hässäkän? Mikseivät he vain olleet käyttäneet kondomia? Ja miksi Ginnyn kuukautiset silti olivat myöhässä?

Äkkiä Ginny keksi. Stressi oli aiheuttanut valtavan painon vähenemisen. Hän oli jättänyt väliin monta lounasta ja päivällistä. Kunhan hän vain saisi takaisin normaalin painonsa, kuukautisetkin tulisivat toivottavasti pian.

- Miten olinkaan näin hupsu, hän mutisi. - Luulla nyt raskautta kun kuukautiset ovat myöhässä! Naurattavaa. Ha ha ha...

Yhtäkkiä Ella ryhtäsi vessaan.

- No, mitä? Hän tiedusteli.

- Niin mitä? Ginny kysähti. - Mitä, mitä?

- Mitä tulos näytti? Ella jankkasi. - Kerro, kerro, kerro nyt! Ootatko sä vauvaa? Tuleeko musta täti? Onks se tyttö vai poika? Miten kerrot äitille? Onks sulla kipuja?

- Pikkupenska... Ginny naurahti. - Ekaks; mä en vois tietää nyt jo, olisko se tyttö vai poika. Tokaks; mun ei tarvii kertoo äitille. Kolmanneks; mä en oo paksuna!

- Mitä?! Ella sähähti. Häntä alkoi surettaa. - Eiks musta sitten tuukaan äitii? Tyhmää!

- Ei tuu, ei. Ei ainakaan vielä, Ginny hymyili. Voi tuota pikkusiskoa.

Ginny halasi pikkusisartaan.

- Eletään vielä nykyhetkessä, hän sanoi. - Aattele nyt, jos musta olis tullu teiniäiti! Ja sä oot vasta 11-vuotias. Ei sustakaan nyt ihan vielä olis tädiks. Ootetaan että me kummatkin kasvetaan isommiks, ja sitten mustakin vois tulla täti. Ja sitä paitsi, me saadaan kohta uus pikkusisarus. Ajattele, jos meijän tuleva sisarus ois saman ikänen kun mun lapsi!

- Okei, myönnän. Sä oot oikeessa, Ella myönsi. - Mut olis vaan ollu niin siistii, jos musta olis tullu jo nyt täti. Kukaan mun kavereista ei takuulla olis jo nyt! Vai mitä?

- Oo kiitollinen, ettei oo.

Sitten tapahtui jotain dramaattista. Kuulin meteliä yläkerran vessasta, ja kipitin sinne.

- Onko kaikki kunnossa? Kysyin huolestuneena. Molemmat tytöt tuijottivat minua ymmällään. Huomasin, että Ginnyn kasvoilla oli kyyneleitä. - Kulta, onko kaikki hyvin? Onko jotakin sattunut? Tarvitsetko apua?

- Eh, kaikki hyvin, Ginny sanoi ja työnsi kädessään jotai selkänsä taakse.

- Oletko varma? Varmistin. - Entäs sä, Ella?

- Kaikki hyvin! Ella vaikeroi. Minua mietitytti. Ginny piilotteli jotakin selkänsä takana.

- Ginny-kulta, mitä sinulla on kädessä? Kysyin ihmeissäni.

- Ei mitään, Ginny vastasi. Minä en uskonut. Nappasin nopeasti paketin hänen kädestään.

 En ollut uskoa silmiäni.

- Ginny, mikä tämä on?! Huusin järkyttyneenä viskaten vahingossa raskaustestin lattialle.

- Se on, tota... Ginny sopersi.

- Raskaustesti! Raivostuin. - Se on raskaustesti!

- Mutta tulos oli negatiivinen, Ginny yritti.

- Olkoon vaikka neutraali, mutta en salli, että harrastat seksiä, ja hermostuneisuutesi perusteella vieläpä ilman ehkäisyä..! Täytyy sanoa, että olen hyvin pettynyt sinuun. Todella, todella pettynyt. Häpeäisit edes!

- Sä et tiedä puoliakaan, Ginny ärähti.

Ellaa ketutti. Hänen esikuvansa oli Ginny, joten minkäs tuollainen pikkutyttö tunteilleen mahtaa. Kaikki pitää tehdä, kuten Ginnykin.

- Äiti! Ella huusi. - Oo hiljaa! Musta olis ollu kiva tulla tädiks..!

- Mitä vielä, en ollut uskoa korviani. Pikku Ella tätinä? Aloin olla entistä vihaisenpi Ginnylle. Miten hän oli saanut ylipuhuttua Ellankin _teiniksi? Miten hän oli saanut sekoitettua pikkusiskonsa pään? Vai kuuluuko kaikille piirre, että he alkavat jossain vaiheessa vimmatusti vastustamaan vanhempiaan? Minusta ei kuulunut.

Jatkoin kuitenkin järjen takomista Ginnyn päähän.

- Ei sun ikäses kuulu seksiä harrastaa, herranjumala soikoon! Valitin. - Mun ollessani sun ikäinen... No, mä en tullut raskaaksi.

- En mäkään kyllä ole raskaana!

- Niin, mutta sä vaan voi harrastaa seksiä miten haluat! Sun pitäs olla vastuullinen, esimerkillinen sisko Ellalle, ja vielä tulevalle pikkusisarelles!

- Äiti, voisitsä joskus kuunnella muakin? Ginny keskeytti. - Ja muutenkin, kun mun "tuleva pikkusisar" kasvaa ees siihen ikään, että se osaa puhua, mä luultavasti oon jo maailmalla. Mä muutan täältä niin nopeesti pois, kun vaan pystyn.

Yritin rauhoittua. Kehotin meitä menemään keskustelemaan syvällisemmin tilanteesta. Passitin Ellan ulos leikkimään, ja jäin itse juttelemaan Ginnyn kanssa.

- Voitko nyt selittää koko asian juurta jaksaen? Minä pyysin epätoivoisen näköisenä.

- No okei, Ginny myöntyi. - Siis... Kun sä kerroit, että me muutetaan taas, mä tulin tosi vihaseks sulle, ja stressaannuin entistä enemmän. Sitten mä löysin yhen kivan tyypin, jonka kanssa mä aloin... Harrastamaan seksiä. Aika... Paljon. Ja niinku sä jo arvasit, suojaamatonta.

Olin hetken aivan hiljaa. Mietin todella, mitä voisin Ginnylle sanoa, ilman että tämä hetää jälleen melkoiset pultit.

- Kuules, Ginny-kulta... On hieman aikaista sun ikäsillesi harrastaa seksiä. Varsinkaan suojaamatonta. Tai siis, on ihan okei mulle, että sä touhuut vähän lakanoiden välissä. Älä kuitenkaan luo siitä kierrettä, vaan opi kunnolla tuntemaan sun poikaystäväs.

Ginny nyökkäsi, ja minä ajattelin, että keskustelu oli nyt käyty. Katsoin kuitenkin parhaaksi laittaa ostoslistalle seuraavan asian: ehkäisyn. En pitänyt siitä, että Ginny harrasti seksiä, mutta ainakin minä tekisin voitavani. Kyllä ne lapset silti kasvoivat nopeasti. Muistin vielä, kun olin pidellyt Ginnyä käsivarsillani. Tuota pientä nyyttiä, joka oli jo ollut yhdynnässä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa. No, onneksi saisin kokea vielä äitiyden ilot kerran. Sitten keskittyisin varmaankin vain kutomaan villatakkeja lapsenlapsilleni, tai muuta sellaista.

Jonas kutsui minua. Menin äänen suuntaan, ja päädyin - yllätys, yllätys - hänen luokseen.

- Mitä sinä Ginnyn kanssa teit? Hän tiedusteli. Minä en ollut ajatellut kertoa Jonakselle tyttäreni suojaamattomasta seksistä, joten ajattelin keksiä nopean hätävalheen - ihan vain Ginnyn parhaaksi.

- Tuota.. Naisten juttuja, naurahdin. Jonasta kummastutti.

- Kyllä sinä voit mulle kertoa, hän ihmetteli. - Olenhan sentään lääkäri.

- Ei se mitään vakavaa ollu! Minä huudahdin nopeasti keksien jonkin kattavamman tekosyyn. - Mä suosittelin sille vaan yhtä särkylääkettä... Siinä kaikki.

- Vai niin, Jonas huokaisi.

- No, mitä asiaa sulla oli? Muistutin. Katsoin ikkunasta ulos, ja huomasin illan hämärtyvän Bridge Valleyhyn.

- Joo, tuota, Jonas vaikersi. - Ens kuussa loppuu kesäloma lasten osalta. Mä mietin, että kun meille on tulossa perhelisäystäkin, olisko järkevää mennä töihin. Mä nimittäin soitin aamupäivällä sinne Bridge Valleyn sairaalaan, jonne laitoin aikasemmin työhakemuksen. Ne ottaa mut sinne töihin. Niin, että olisko sunkin aika hakea virkaa tältä paikkakunnalta?

- Oot oikeessa, hymyilin. - Mä tosiaan voisin ettiä jonkun kivan ammatin täältä.

Sitten lähdin kohti makuhuoneemme tietokonetta.

Avasin tietokoneen. Pienen latauksen jälkeen näppäilin käyttäjätunnukseni salasanan. Onneksi koneemme latauksessa ei kestänyt kauhean kauaa, joten pääsin pian etsimään vapaita työpaikkoja.

Bridge Valleyn paikkakunnalla ei ollut paljoa vapaita työpaikkoja. Etsin eri firmoista töitä, ja löysin vain kolme: kauneussalonkiin pikkuapulainen, ruokakaupan kassalle töihin, ja vielä kirjastonhoitajaksi.

Aloin pohtia, mihinkä ammattiin voisin laittaa hakemuksen. Kauneussalonkiin tuskin, sillä en tiennyt paljoakaan hiustenlaitosta. Ja sitä suuremmalla syyllä minua tuskin valittaisiin. Ruokakaupan kassalla työskentely kuullosti ihan kiinnostavalta, mutta mietin, saisiko siitä tarpeeksi hyvää palkkaa tulevan viisihenkisen perheen elättämiseen. Ja vielä kirjastonhoitaja. En ihan mieltynyt ajatukselle. Kirjastonhoitajan ammatti on jotenkin... Tylsää. Ja tiesin että taitoni riittäisivät johonkin paljon parenpipalkkaisenpaan.

Minä aloin jo hiipua epätoivoon. Minkä ihmeen ammatin kehittäisin itselleni näin lyhyessä varoitusajassa?

Sitten keksin. Ei minun tarvitsisi kehittää uutta ammattia. Minähän olin jo aikaisemmin toiminut opetusalalla! Nyt vain pistäisin hakemusta Bridge Valleyn peruskoululle, niin toivottavasti tärppäisi.

Etsittyäni koulun kotisivut, laadittuani hakemuksen, ja lähetettyäni sen koululle, menin tekemään iltapalaa perheelleni.

- Ajatella, mietin innostuneena. - Jos minulla tärppäisikin hakemuksen perusteella. Saattaisin päästä opettamaan ahkeria kouluoppilaita! Saisin alkaa takoa tietoa tiedottomien päähän... Kuulostaa hienolta.

Lisäksi koko juttu kuulostaisi vain niin mahtavalta. Oikein perinteinen perhe. Äiti töissä koulussa opettajana, isä työskentelemässä lääkärinä sairaalassa, tytöt 15 ja 11, ja perhelisäystäkin tulossa! Vain puuttuisi koira temmeltämään olohuoneen lattialle...

Iltapalan jälkeen Ginnyu sulkeutui huoneeseensa.

- Yksi ongelma vähemmän, hän tuumi. Onneksi hän ei ollut ehtinyt hätiköidä ja kertoa kaikkea Lucasille. Ginny ei pitänyt raskautta huonona asiana. Mutta se tuli vain liian aikaisin. Jonakin päivänä hän vielä hankkisi ison lapsikatraan Sen Oikean kanssa. Siitä hän oli täysin varma tulevaisuutensa kanssa. Niin se vain oli.

Jonas oli jo mennyt nukkumaan. Itse asiassa kaikki olivat. Vain minä pysyin valveilla.

Katselin itseäni peilin edestä. Kuinka kauan kestäisi, että raskauskilot lisääntyisivät? Kauanko kestäisi, että tuntisin pikkuisen potkut sisälläni? Kuinka kauan kestäisi, että vatsani turpoaisi rantapallon kokoiseksi?

Juuh, jälleen ilmoitus tulipi :: D

 

37. OSA ILMESTYI: Lukemaan.

Lisäksi on muutakin asiaa.. Viime äänestyshän koski tarinan muuttamista sims 3:lle. Suurin osa oli sitä mieltä, että tarina on parenpi kakkosella, joten kolmosta vastaan olevat voittivat. Kiitos kuitenkin kaikille äänestäjille(:

Ja sitten vielä, olisi kiva tietää, mitä mieltä olisitte, jos aloittaisin uuden tarinan. EN TIETENKÄÄN TIML:n TILALLE, vaan ihan erillisen tarinan. Ja ei, en poista TIML:ää. Jos aloitan, niin jos joudun valitsemaan, kumman poistan/jätän kesken, saa uusi tarina luvan läksiä metikköön.

Itseasiassa olen aloittanut tarinan jo. En kuitenkaan (njähnjäh) laita linkkiä vielä, sillä haluan ensin kuulla teidän, kävijöiden mielipiteenne. Tarina kertoo samalla kadulla asuvien simien elämästä. Mukana ovat kolme perhettä, joilla kaikilla on jotakin yhteistä: kaikki perheenisät tai -äidit ovat sinkkuja. Ja heillä kaikilla kolmella on kouluikäiset lapsukaiset. Lisäksi samalla kadulla asustaa uunituore kihlapari, jotka karkasivat kotiseudultaan uuteen ympäristöön.

No, miltäs kuulostaa?

 

CREATE A POLL Casino Online PARTY POKER VIRGIN CASINO Free casino

Buenos tardesta vaan ! : D

Asensin valaistushackin... Ja uusin ladatut. Siis, henkiöiden vaatetukset ymv ovat muuttuneet jonkin verran, joten elkee pelätkö : DDD Ja siis, mullahan oli vähän onjelmia valaistushackin käytön kanssa, mutta hope u enjoy !!

>

 

Ginny hivuttautui järkyttyneenä sohvalta pystyyn. Hänen ilmeensä oli alkuksi epätoivoinen, sitten synkkä, ja lopulta raivoisa.

- Äiti! Hän karjaisi. - Miten sä pystyit taas tekemään tän mulle? Etkö sä lainkaan mieti, miltä musta vois tuntuu tää muutto! Ja sitä paitsi, tää talo on paras mahdollinen lapsen kasvatukselle. Iso piha, nätti ja luonnonläheinen mesta. Miks sä taas haluut evätä multa mun tulevaisuuden?

- Rauhotu kulta, pelästyin. Yritin selittää tyttärelleni tilannetta, mutta hän ei ottanut kuuleviin korviinsa. - Asia on nyt niin, että me muutetaan vaan muutaman kilsan päähän keskustaan. Siellä on vaikka hurumycke asuntoja vapaana, ja julkiset kulkuneuvotkin vielä! Ei sua eroteta tosta Violasta, käyt saman koulun ja kaikki - ...

- Mä en kestä kuunnella, Ginny ärähti ja painui yläkertaan. Kuulin tänne asti oven paukahtavan kiinni. Huokaisin syvään: - Miksei Ginny saattanut ymmärtää asian todellista laitaa?

Myös Ella järkyttyi. Hän kipitti ulos olohuoneesta ja kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan.

- Ginny on oikeassa, hän nyyhkytti. - Miksi äitin pitää aina pilata kaikki? Mulla on kaverit täällä, ja muutenkin en ikinä haluis muuttaa täältä pois. Me ollaan tehty niin jo liian monta kertaa. Miksei isä vaikuta tähän asiaan millään tavalla? Raukkamaista! Mä tahdon asua täällä. En ikinä lähe täältä, vaikka tulis joku iso nosturi ja yrittäis poimii mut mukaansa. Mä pysyn sitkeänä, enkä jätä mun uutta kotia..!

Huomattuani Ellan surun, menin hänen luokseen. Kirosin mielessäni asiaa. Miksei edes Ella tajunnut, ettei hänen tarvinnut luopua kuin huoneestaan?

- Älä nyt kulta itke, lohdutin. Se sai tytön parkaisemaan.

- Mee pois.

- Enkä mene, sanoin. - Kuuntele nyt tarkasti, nuppunen. Me ollaan vaan muuttamassa toiseen kämppään. Sä tulet menemään samalle luokalle sun kavereidesi kanssa. Sä tulet näkemään niitä paljon. Vitsi, kun sä et muista kun me asuttiin isossa talossa Pyrkkalassa. Sillon mä menin joka aamu Ginnyn kanssa viiden kilsan matkan kouluun, jossa mä opetin. Se järjestely sopi Ginnylle. Tää on vähän samalainen.

- Mutku Ginny... Ella yritti.

- Ginny on teini, muistutin. - Se saattaa sanoa kaikenlaista, muttei tarkoita puoliakaan niistä. Usko pois, mäkin olin sen ikäsenä yhtä hankala. Mutta en mä koskaan tarkottanut sitä mitä mä sanoin mun äidille.

Mieleeni muistuivat nuoruuteni ajat - äiti ja isäpuoli kännissä, minä tupakalla ja juomassa, ja hoitamassa Ireneä. Muistot vihloivat sydäntäni.

Ginny oli mennyt tietokoneelle.

- Hyvä, hän myhäili kiukkuisena. Viola oli paikalla, kuten hän oli toivonutkin. Ginny rupesi oitis raapustamaan viestiä ystävälleen: - Moi. Et ikinä arvaa mitä mutsi kerto.... Me joudutaan taas vaihtaa kämppää! Ja arvaa miks? Koska mä saan toisen pikkusisaruksen. Nii, tosi kiva. Mä en haluu jättää tätä taloa. Enkä sua. Mutsi kyl sanoo, et ei me muuteta ku keskustaan, nii voidaan nähä useestiki. Apua Viola, mitä mä teen..?

Viola nielaisi. Voi ei.

- Pärjäile, kulta! Eikä keskusta oo ees nii kaukana täält. Julkisil pääsee jossain 20 minassa tänne, joten älä pelkää. Ihanaa et saat pikkusisaren. Mä haluun sit hoitaa sitä! Ja tiiätkö viel, mihin kämppään muutatte? Olis kiva tulla sun kans kattoo sitä. Harmi kyl, et sä muutat taas. Mut onneks käydään kuitenki sama luokka vielä ennenku yläaste loppuu, hän kirjoitti. - Mut pitää mennä, raksu.

Ginny sulki tietokoneen. Hän oli harhailevassa mielentilassa. Miten hänen tulisi toimia? Kaikki tuli niin yllättäen. Hän oli vastikään pyörinyt kännisenä pedissä poikakaverinsa kanssa. Sitten äiti kertoo, että Ginny tulisi saamaan pikkusisaruksen. Ja sitten vielä se muutto! Ei hyvä Jumala, ei kukaan täysjärkinen teinityttö voisi selviytyä moisesta räjähdysmäisestä uutisoinnista.

Niinpä Ginny lähti naapureilleen. Hän oli päättänyt, miten toimisi.

Oven tuli avaamaan Viola.

- Ai hei, muru! Hän hihkaisi. - Mitä sä täällä?

- Miten sä pärjäät? Ginny kysyi.

- No tota, Viola mutisi. - Henry on nukkunu känninsä veks, mut on hirveessä krapulassa, enkä viitti päästää sitä yksin hortoilemaan kadulle - mitä tahansa vois sattua. Ja kämppääkin siivosin aika lailla.

- Entäs Lucas? Ginny selvensi.

- Lucas? Viola toisti. - Ei oo noussu sängystä sun lähtös jälkeen. Kai se yrittää nukkuu pois krapulaansa. Kui?

- Hyvä, Ginny hymyili ja lähti yläkertaan. Viola jäi hölmistyneenä tuijottamaan hänen peräänsä.

Lucas kuuri lyhyiden korkojen kopinaa lähietäisyydeltä. Häntä hymyilytti, kun tulija oli Ginny, jolla oli raju katse kasvoillaan.

- Ai moi...

Enenpää ei Lucas ehtinyt sanoa, kun Ginny jo hyökkäsi tämän luokse. He suutelivat pitkään, ja Lucas ehti jo unohtaa krapulansa. Entäs Ginny sitten? Se oli unohtunut aikoja sitten stressin ohella.

- Mä haluun sut, Ginny sanoi. Lucas hymyili mielessään.

- Nii mäki sut, hän hehkutti.

Ginny veti Lucasin parisängylle. Se hetki oli kuin lumottu. Ginny oli täysillä mukana, tälläkertaa selvinpäin. Hän ei ollut keksinyt mitään muuta lääkettä stressiin, kuin seksi. Se takuulla saisi tytön olon parantumaan. Ja hauskaakin sen täytyi olla. Kun hän itse oli ollut ympäripäissään "ekalla kerrallaan" eikä siis muistanut hölkäsen pöläystä siitä. Nyt se hetki koittaisi - hän saisi tuntea, mitä on seksi.

Hetken kuluttua vaatteet lentelivät, peitto heilui ja nuoret kikattelivat. Tällaista se siis oli.

Ginnyä hirvitti ajatus, että hänen äitinsä ja isänsä olivat pitäneet tällaista kimppakivaa ennen hänen syntymäänsä - ja sen jälkeenkin. Mutta luonnollistahan se oli. Toimitus, joka tehdään jälkikasvun saamiseksi. Ginny mietti, tulisiko hän koskaan saamaan lapsia. Haluaisiko hän. Olisiko hän liian vastenmielinen äidiksi, kun ei omaakaan kestänyt miltei laisinkaan.

Ja näin jatkui muutamat pari viikkoa. Ginny ei pukahtanutkaan muulle perheelle, paitsi pikkusiskolleen Ellalle. Tietysti herra ja rouva James olivat jo tulleet lomaltaan takaisin, joten seksiä piti harrastaa muualla. Onneksi halpoja motelleita löytyi lähes joka kolkasta.

Joskus Ginny mietti, oliko tämä sitä, mitä hän oli pikkutyttönä halunnut elämältään. Halusiko hän... Seksiä suruun? Ajatus tuntui jokseenkin naurettavalta. Mutta mitä muuta hän olisi tehnyt? Ottanut pillereitä, juonut suruun.. Hän ei tiennyt.

Eräänä päivänä Lucas ei voinutkaan viedä häntä motellille. Jokin perheenvälinen juttu, hän oli kertonut. Mutta tänään Ginnyä ei huvittanut kuitenkaan. Hän istui yksin nojatuolilla miettien, mikä olisi hänen seuraava siirtonsa. Kuukautiset nimittäin olivat myöhässä. Se enteili vai yhtä asiaa - sitä. Ginnyllä oli kuukautiset alkaneet 12-vuotiaana, ja ne olivat pian muuttuneet säännöllisiksi. Tai eivät ne aina ihan päivälleen samanaikaisesti tulleet, mutta viikon aikana kuitenkin. Sen Ginnykin tiesi, vaikka hän toivoikin jotain aivan muuta.

Ginny havahtui. Pikkusisko Ella raahusteli istumaan sohvalle.

- Miksi oot noin allapäin? Hän tiedusteli.

- Ääh, Ginny mutisi. - On kaikenlaista.. Et sä niistä kuitenkaan tajuis hölkäsen pöläystä, pikkune.

- Tajuunpas! Ella väitti kiven kovaan. - Mä meen ens vuonna jo kutoselle. Kyl mä nää jutut osaan. Kerro, systeri, pliis!

- No, Ginny marisi. - Hyvä on, sit. Mut et sit hiisku täst kellekkää. Varsinaa äitille. Ok?

- Ok, Ella vahvisti. - No, kerro?

- Mä oon vähän... Leikkiny ton yhen poikakaverin kanssa. Ja nyt tota, Ginny selitti miettien sopivia ilmauksia. - Mun sisällä saattaa kasvaa siemen.

- Siemen? Toisti Ella. - Mikä ihmeen siemen?

- Siis, Ginny korjasi. - Siemen, josta kasvaa... Vauva.

- Ahaa! Ellan ilme kirkastui. - Sä oot siis harrastanu sitä jonkun kanssa? Huimaa!

- Eikä oo, Ginnyn ilme surkastui. - Mä voin saada vauvan. En mä oo valmis äidiks. Ja mitä äitikin sanois... En ees haluu kuvitella. Mut mä aijon saada asiasta nyt selvän.

Ginny kipitti huoneeseensa, ja kaivoi yöpöydän laatikosta suorakulmaisen paketin. Sen kannessa oli suloisen vauvan kuva, ja siinä luki: "Äitiys on ulottuvillasi". Ginnyä kylmäsi moinen ajatuskin. Äiteys! 15-vuoden iässä. Ei voisi kummallisenpaa mullistusta tullakaan. Hän ei halunnut teiniäidiksi. Ei tosiaankaan. Hän häpäisisi koko sukunsa, ja ties mitä - ei, ei voinut olla mahdollista,

Ginny meni vessaan, ja mietti kuitenkin hetken. Olisko hän valmis tekemään testin? Kyllä, hän olisi.

Ginny teki tarvittavan testin, ja pisti raskaustestin pöydälle. Nyt pitäisi odottaa vain... Kymmenen minuuttia. Typerä testi. Ei hän pystyisi odottaa niin kauan. Ginny vähintääkin kuolisi ennen sitä.

Mutta pakko se oli. Hän mietti, mitä tekisi sen ajan. Kymmenen minuuttia tulisivat tuntumaan iäisyydeltä, mutta nekin loppuisivat vielä jossain vaiheessa.

Sitten... Sitten hän saisi tietää tulokset.