NAUTTIKAA 2. TUOTANTOKAUDEN VIIMEISESTÄ OSASTA! JA MUISTAKAA KOMMENTOIDA!

Minä ja rakas aviomieheni, tulevan lapseni isä, Jonas, kävelimme - tai minä oikeastaan kipitin - kohti keskussairaalaan infotiskiä.

Mitä ihmettä äidilleni oli tapahtunut? Oliko kaikki johtunut vain sydänkohtauksesta, jonka lääkäri oli puhelimessa selittänyt? Ei, ei se voinut olla niin... Eihän? Toisaalta, olihan äiti aloittanut nuorena tupakanpolton ja käyttänyt alkoholia ja huumeita. Kieltämättä, ei mikään esimerkillisin vanhempi.

Tempaisin vihaisena sairaalan ulko-ovet auki, ja marssin suoraan infotiskille odottelevalle lääkärinasuiselle miehelle.

- Missä äitini on?! huusin. - Haluan nähdä hänet!

- Äitinne? lääkäri toisti. - Voisitteko hieman tarkentaa?

- Älkää esittäkö! ärähdin. - Se vanha nainen, joka kiidätettiin tänne sydänkohtauksen saaneena. Te toden totta syötte aikaani, mokomakin 'lääkäri'!

Lääkäri yskäisi. - Olisi toden totta mukavaa, jos rauhoittuisitte hieman. Emme voi päästää ketään noin vauhkoontunutta henkilöä potilaidemme lähistölle. Vaikkakin kyse olisi sukulaisen menetyksestä...

Kotona Ginger vietti viimeistä päivää Lucasin kanssa ennen tämän lähtöä perheensä päättämälle lomamatkalle, Thaimaahan.

- Olis ollu kivaa, jos olisit sanonu aikasemmin, sanoi tympääntynyt Ginger. - Ei yhtään lohduta, että kerrot sen vasta samana päivänä kuin te lähette.

- Ginny-rakas, Lucas leperteli. - Usko nyt jo, etten mä tiennyt tästä ennenkuin vasta nyt. Mutsi ja faija oli vaa jotenki unohtanu 'mainita' sen.

- Mut miks Viola sit ties siitä? Ginger huokaisi. - No aivan sama, en haluu käyttää viimesii minuutteja ennen sun lähtöä riidellen...

Lucas hymyili lempeästi.

- Tuus nyt tänne kainaloon, höpsö, hän sanoi, ja Gingerin huono tuuli lähti miltei saman tien.

- No, jos mä nyt sitte tulisin, hän hihitti.

Ginger istuutui lähemmäksi Lucasta.

Lucas oli niin täydellinen. Voisiko parempaa poikaystävää löytää mistään? Hän kuunteli, oli olkapäänä, tukena ja turvana. Eri tavalla kuin Viola, sillä Violan kanssa pystyi puhumaan ihan mistä tahansa. Toki Lucaskin kelpasi mainiosti juttuseuraksi, mutta tuskin häntä pahemmin kiinnosti esimerkiksi, kuinka supermarketin uusin tampooni oli tehonnut kuukautisiin...

..ja sitä varten Gingerillä oli Viola. Tyttöjen juttuja varten.

Lucas otti Gingerin syleilyynsä, ja suuteli tätä intohimoisesti.

- Mä niin rakastan sua, hän kuiskutti Gingerin korvaan. Tyttö hihitti, ja vastasi klassisen lauseen:

- Mäkin sua.

He halailivat pitkään huomaamatta kuinka aika kului.

Kello löi kolme.

- Sun täytyy varmaan alkaa lähtee, Ginger sanoi keskeyttäen dramaattisen hetken.

- Oot oikeessa, Lucas myöntyi ja he molemmat nousivat seisomaan.

Ginger ja Lucas astelivat eteiseen. Nyt oli jäähyväisten aika.

- Mulle tulee kamala ikävä sua, Ginger myönsi.

- Mä tiiän, Lucas huokaisee. - Niin mullakin sua. Mut hei; me nähään taas viikon päästä!

- Joo, ja sä saat tulla mun luokse ennenkuin oot ees heittäny kamojan himaas! Ginger hihitti.

- Mut... moikka, Lucas mutisi ja lähti kävelemään kohti sateista pihatietä.

- Ei jäähyväissuukkoa? Ginger mietti oudoksuen ääneen.

Lucas kuitenkin kuunteli, ja naurahti taakseen katsomatta.

- Et sä tarvii sellasta. Me nähään vielä. Jäähyväiset kuulostaa liian ikuiselta.

- Me nähään vielä.

Lucaksen lenkkitossut astelivat huolettomasti läpi Lopezien pihanurmikkoa.

Lucas oli kääntymässä oman perheensä pihalle, kun Ginger huusi:

- Lucas! Ethän unohda mua? Mä rakastan sua!

Sitten hän katseli veikeästi ympärilleen. Hän äkkäri märällä nurtsilla makaacan sanomalehden.

- Äh, hän mutisi ja nosti sen ylös. - Ehkä tästä on hupia edes vähäksi aikaa.

Istuuduttuaan mukavasti siniselle nojatuolille, hän avasi lehden.

- Tuoreimmat uutiset, urheilu, sää, hän mutisi. - Tylsää. Aha! Kaverinhaku-palsta.

Hän selaili palstaa, kunnes törmäsi vetävään hakemukseen.

Moikka! Täällä kirjottelee 15-vuotias jäbä Bridge Valleysta. Etin suunnilleen samanikästä frendiä, mieluiten tyttöä. Olis kiva nähä ja silleen, jutella chatissa ja käydä iltasin stadissa. Ota siis yhteyttä jos kiinnostaa.
Terveisin Alex Broughten

- Tuohon ehkä voisinkin ottaa yhteyttä, Ginger mietti. - Soita tähän numeroon ja blaa blaa blaa...

Sillä aikaa kun Lucas olisi poissa, hänen pitäisi myös tavata edes joitain ihmisiä.

Sitten hän taitteli lehden, ja asetti sen nojatuolin viereiselle pöydälle, mikäli joku muu tahtoisi selata sitä.

Ginger yskäisi, ja pyyhki kasvonsa huomattuaan kyyneleen vierähtäneen hänen poskelleen.

- Ei, mä kyllä nään Lucasin taas pian, hän rohkaisi itseään. Gingeriä mietitytti, oliko tämä siis rakastamista? Ei haluisi toisen koskaan poistuvan luotaan? Tunsiko äitikin samoin Jonasta kohtaan?

- Hmm... Ehkä voisin tehdä jotain vaikka Ellan kanssa, hän totesi ääneen, ja huusi heti perään kutsuen Daniela-Noraa: - Ella! Missä sä oot?

Daniela-Norahan se siellä tietokoneella istuskeli chattailemassa kavereidensa kanssa.

- Ella!

- No mitä? hän huusi kuultuaan siskonsa huudot.

- Tuu alas! Ginger vastasi.

- Hohhoijaa, mul on chatti kesken, Daniela-Nora sanoi välinpitämättömästi.

Hetken kuluttua chattailija joutui lähtemään, eikä Daniela-Norallakaan ollut muuta kiinnostavaa läppärillä. Niimpä hän sulki sen nopeasti.

- Parasta kai mennä kattomaan, mitä Ginnyl on asiaa, hän tuumasi ja loikkasin alas tuoliltaan.

Pian Daniela-Nora olikin jo rappusilla.

- Niin mitä asiaa? hän kysähti alakertaan tullessaan.

- Mä aattelin, jos voitas tehdä jotain kivaa yhessä, Ginger selitti. Daniela-Nora myötäili, ja he miettivät mitä voisivat tehdä.

Minä ja Jonas astelimme pihamaallamme, kohti ulko-ovea.

- Kysyisin vielä ennen sisälle menemistä yhden pikku kysymyksen; miten kerrotaan lapsille? kysyin katsahtaen Jonakseen.

- Äh, minä kyllä keksin, hän vastasi nopeasti ja suuteli minua huulilleni.

Sisään tullessamme huomasimme Daniela-Noran ja Gingerin kinastelevan siitä, mitä he tekisivät. Daniela-Nora halusi uimaan, Ginger taas lakata kynsiä tai ottaa aurinkoa. Voi noita lapsia...

- Hei, kullat, tervehdin tekopirteästi, mutta vakavana.

- Tulkaa keittiöön, Jonas sanoi ohjaten meidät sinne. - Minulla ja äidillä on vähän uutisia.

Kun kaikki olivat istuneet pöytään, Daniela-Nora ennähti kysyä tajuttuuan pikku seikan:

- Missä Mummi on?

- Öh, Jonas mutisi hikoillen. - Mummi on tuota... Hän on siis...

- Anna minun selittää, sanoin ja aloin kertoa asian todellista laitaa.

- Mummi on... hän on saanut sydänkohtauksen, selitin ilme surullisen näköisenä.

- Sydärin? Daniela-Nora hihkaisi.

- Kauheeta, Ginger yhtyi. - Oliko se vakava tai jotain?

- Oli se, minä äitinä vastasin rehellisesti.

- Onko hän..? Ginger vapisi.

- Kyllä. Ines Portells, Mumminne ja minun äitini, on kuollut, julistin.

- Ei.. ei voi, Ginger sanoi itkua pidätellen, ja hän ei kyennyt kuin poistumaan paikalta.

Kyyneleet vierivät tytön poskia pitkin, kun hän kipitti rappusia ylös kohti huonettaan.

Saavuttuaan omaan yksityiseen tilaansa, hän tiesi saavansa olla rauhassa.

- Ei! hän itki. - Miks tää kaikki tapahtuu juuri kun mulla ei ole ketään, kenen kanssa jutella, eikä ketään, ketä tukis? Tää on niin epäreiluu, miks mua koetellaan tällä tavalla?

Ei Mummi ollut hänelle koskaan ollut kaikki kaikessa. Mutta läheisen menetys sattuu aina - vaikkei häntä olisikaan nähnyt moneen vuoteen.

- No, pakko kai yrittää sinnitellä vielä muutama päivä, hän rohkaisi itseään.

Ginger otti taskustaan lapun, jolle hän oli kirjoittanut ylös Kaverinhaku-palstalla olleen kiinnostavan kundin numeron, ja näppäili sen kännykkäänsä.

- Moi, Ginger Lopez tääl, hän sanoi luuriin. - Näin sun ilmotuksen lehen Kaverinhaku-palstalla, ja aattelin jos sua vois kiinnostaa.. Täytän kaikki noi sun kriteerit.

- Joo, okei! Missä sä asuitkaa? Olis kiva nähä joku päivä.

- Mun osote on...

Ginger ja Alex sopivat yhdessä, että he tapaisivat torstaina Gingerin kotona. Hän malttoi tuskin odottaa.

Sitten vihdoin ja viimein, torstai-iltana Alex hölkkäsi Lopezien pihaan.

- Onko tää varmasti oikea osote? hän tivasi itseltään.

Enempää epäröimättä Alex soitti ovikelloa.

Pian tulin avaamaan oven, ja kummastuin nähdessäni ovellani jonkun ouduon pojan.

- Hei, tervehdin ällistyneenä. - Kukahan mahdat olla?

- Oon Alex, poika selitti. - Tulin tapaamaan todennäkösesti sun tytärtäs, Ginger Lopezia.

- Öh, no sitten, sanoin helpottuneena. - Rappuset ylös, eteenpäin ja vasemmalle.

Noniin, vihdoin Alex oli sisällä talossamme.

Noudatettuaan sanantarkasti ohjeitani, hän päätyikin Gingerin huoneeseen.

- Joo, eli siis mä oon Alex, hän tervehti. -Hui hemmetti kun toi likka on nätti...

- Moi, Ginger hymyili. - Mä olen Ginger, kutsu vaan Ginnyks.

Ilta kului, ja Gingerillä ja Alexilla oli suunnattoman hauskaa yhdessä. Varmasti hauskempaa, kuin Gingerillä oli ollut aikoihin.
Alex tarttui itsevarmana Gingeriä käsistä, eikä tyttö estellyt lainkaan.

- Mä tuota, Alex sanoi valmiina tunnustamaan ihastuksensa.

Ginger ennakoi tapahtuman, ja hän yritti mutista väliin:

- Sä et nyt ymmärrä: mulla on jo poik...

Enempää hän ei kyennyt jatkamaan, kun Alex suuteli häntä.

Minä mietin alakerrassa, mitä peliä tyttäreni pelasi. Oliko hänellä jo uusi poika kiikarissa? Lucashan oli Thaimaassa matkoilla perheensä kanssa.

Yhtäkkiä ovikello soi jälleen.

Avasin sen pahaa aavistamatta, kun huomasin Lucasin hymyilevän katseen.

- Lucas! Herran tähden minä säikähdin, huudahdin. - Luulin sinun olevan Thaimaassa.

- Niin mä olinkin, Lucas selitti. - Mut Violaan tarttu siellä angiina, ja äitin mielestä ois ollu epäreiluu jos se ei olis saanu nauttii lomasta yhtälailla.

Lucas kysyi nopeasti perään, missä Gingeri oli. Vastasin totuudenmukaisesti: omassa huoneessaan, jonkun pojan kanssa.

- Jonkun pojan, Lucas hymähti matkalla huoneeseen. - Sen on oltava Henry.

Astuttuaan koputtamatta sisään, hän näki Gingerin ja Alexin, tuon oudon pojan suutelemassa.

- Vai niin.. Näin asiat siis on, Lucas mutisi.

Terve ja kiitos kauheasti, että seurasitten toisen tuotantokauden! Menossa ollaan jo kohti kolmatta, toivottakaatte siis onnea sille! Löydätte sen osoitteesta www.isabella3.vuodatus.net/
Koettakaa kestää seuraavaan osaan♥

Ja kommentit olis kivoja... Sen verran oon tehny tän sarjan eteen, että olis kiva välillä saada vähän enemmän palautetta.

39. osa valmiina, jee !! Ja sehän tarkoittaa sitä, että 40. osa on jo ovella. Ja SE sitten tarkoittaa sitä, että kolmas tuotantokausi saa alkaa pian.

Halusin tähän tuotantokauden loppuun vielä jonkinlaista juonenkäännettä, toivottavasti vastaa odotuksianne.

Enjoy ♥

>

>>

>>>

>>>>

>>>>>

>>>>>>

>>>>>>>

>>>>>>>>

jooehkämälopetan ajoissa.

Oli jälleen kaunis päivä. Heinäkuu oli vaihtumassa pian elokuuksi, joka tarkoitti yleensäkin sitä, että lapsien koulut alkaisivat. Olin edelleen melkoisen epävarma työpaikastani. Peruskoulusta ei oltu soitettu työnhakemuksen jätön jälkeen... Ehkä he olivat löytäneet pätevämmän historianopettajan, tai maineikkaamman äidinkielenopettajan? En tiennyt. Mutta toivoin henkilökunnan pian ottavan minuun yhteyttä, olihan minun hankittava leipää perheelleni. Silti, oli hyvä, että Jonas alkaisi myös käymään töissä. Hän oli erikoistunut yleislääkäri, ja sai ihan hyvää palkkaa. Se kuitenkaan ei varmastikaan yksin riittäisi, vaan minunkin kuuluisi kantaa korteni kekoon.

Meidän oli määrä muuttaa pian toiseen asuntoon. Olin pian laskelmien mukaan toisella kuulla, joten olisi parasta hankkia kämppä ennenkuin parhaat menevät nenän edestä.

Selasin simternetin vapaita vuokra-asuntoja, ja silmiini pisti yksi hyvin kaunis neliö Viikinlahdella, keskustassa. Päätin heti esitellä kyseisen asunnon Jonakselle, ja tämäkin innostui suunnattomasti.

- Tuo näyttää lupaavalta! Jonas hihkaisi. Hän toljotti ihastuksissaan tietokoneennäyttöruutua ja nappas minun syleilyynsä. - Teit mahtavan löydön. Varataan se äkkiä, sillä vuokrakaan ei ole mikään ylipaha. Tuollaiset paikat viedään käsistä, joten bisnesmaailmassa täytyy toimia nopeasti...!

Jonas oli selvästikin perehtynyt 'bisnesmaailmaan'. Minä en tajunnut asiasta hölkäsen pöläystä, mutta yksi asia oli selvä: asunto olisi toivon mukaan pian meidän.

Ihailin vielä vähän aikaa kuvia toivottavasti tulevasta asunnostamme, kun kotipuhelimemme soi. Nousin hitaasti tuolita, ja nostin luurin.

- Lopezeilla, Isabella puhelimessa.

- Hei, kultaseni! Puhelimesta kuului tuttu ääni. - Miten voit?

- Hyvin kai... Mutta kuka te olette? Ihmettelin. - Voisitteko kertoa, kiitos..?

- No mutta Bella, ääni paheksui. - Etkö vielä näiden vuosien jälkeen tunnista oman äitisi heiveröistä ääntä.

Niinpä niin. Äitini oli puhelimessa. Kaikkien näiden toivottomien, tylsien vuosien jälkeen. Mitä hän nyt minusta tahtoi? Oliko hän valmis pyytämään minulta rahaa plastiikkakirurgille, kun miljonääriaviomiehensä rahat eivät edes riittäneet?

- Ai, hei äiti, pitkästä aikaa, mutisin. - Mitä sinä haluat?

- Et nyt viitsisi, äiti sanoi synkkänä. Äänestä kuulsi se. - Haluan antaa vihdoinkin sitä, mikä sinulta jäi saamatta. Haluan olla hyvä äiti - ja isoäiti!

Meinasin pudottaa luurin lattialle. Mikä ihmeen vanhuskärpänen äitiä oli purrut?

- Äiti, huudahdin. - Oletko sinä kännissä? Jos olet, tämä ei ole yhtään hauskaa.

- En ole, tyttöni! Äiti vastasi. - Minä aijon olla hyvä äiti sinulle, ja hyvä anoppi Jonakselle, sekä hyvä isoäiti lapsillesi. Ja sen kunniaksi tulen tänään käymään. Tulen siinä viiden maissa. Laita pöytä koreaksi, samoiten ulkomuotosi! Nähdään, kultaseni. Kuulemiin.

Se oli viimeinen kerta, kun kuulin äitini puhuvan.

Menin Jonaksen luokse.

- Arvaatko mitä, huudahdin.

- No en arvaa, Jonas naurahti. - Mitä?

- Äitini soitti äsken.. Mutisin. - Ja hän aikoo tulla viideltä tänne syömään.

Jonas oli hetken aivan hiljaa.

- Sepä... mukavaa.

Tuhahdin ja marssin alakertaan. Valitsin kirjahyllystä yhden kivan kirjan, ja ryhdyin lukemaan sitä ajan kuluksi. Kirja kertoi nuoresta, päättäväisestä naisesta, joka joutui työskentelemään palvelusväessä isossa kartanossa, jonka omisti rikas, arvostettu ja tunnettu herrasmies, jolla oli yksi pieni tyttölapsi. Nainen rakastui tulisesti mieheen, ja sen sellaista höpinää.

 Aloin valmistaa fetajuusto-pinaattipiirakkaa. En ollut kokeillut sitä aikoihin, eikä ruoanlaittotaitojenkaan virkistäminen olisi pahitteeksi. Ja kai minä halusin jollain tavalla näyttää äidille, että kyllä minä pärjään. Vaikka toisaalta oli kyllä erittäin kilttiä häneltä, että hän viitsi edes vähän osallistua lapsieni elämään. Ja voisin varmasti kertoa hänelle tänä iltana illallisella viimeisestä raskaudestani.

Odotin toden teolla sitä, että äiti marssisi ovesta sisään, ja ehkä vähän kehuisi minua. Mitä paremmissa väleissä olisimme, sitä helpommin ja varmemmin minä voisin kertoa hänelle uusimmasta vauvastani.

Voi, kumpa tuleva vauva olisi poika. Minulla oli jo kaksi tyttöä, ja Jonakselle olisi hienoa saada miesseuraa. No, ei voi tehdä muuta kuin toivoa, toivoa oikein kunnolla. Mutta olipa se poika tai tyttö, tulisin rakastamaan sitä niin paljon, etten enää edes ajattelisi koko juttua. Jonaskin tuntui olevan hyvin innoissaan vauvasta, ensimmäisestä biologisestaan, joten en usko että häntäkään haittaisi vauvan sukupuoli.

Maistoin fetajuusto-pinaattipiirakan täytettä, jota valmistin.

- Tämä taitaa kaivata vielä hyppysellisen.... suolaa, totesin ja kaivoin työpöydän maustelaatikosta suolan ja ripottelin sitä täytteeseen. - Toivon tämän kelpaavan äidilleni.

Ei hän ollut kyllä mollannut ruoanlaittotaitojani, ainakaan paljoa, mutta halusin kaiken olevan täydellistä iltaa varten. Lapset tutustuisivat Mummiin, Jonas äitiini, ja niin edespäin. Ainahan joku voisi mennä pieleen, mutten toivo sen liittyvän ruokaan.

- Nyt tää taitaa olla valmista! hihkaisin. Kaadoin hitaasti ja varovaisesti täytteen piirakkavuokaan, ja laitoin uuniin. Vielä 15 minuuttia paistossa, ja sitten se olisikin jo valmis syötäväksi. Tähän asti kaikki oli mennyt hyvin, joten miksei menisi loppuun asti?

Voi että minua jännitti. Äiti koputtaisi oveen ihan milloin vaan!

- En kestä, sanoin jännittyneenä ja toljotin hetken aikaa piirakkaa.

- On varmasti aika vaihtaa kauneimpiin kuteisiin, totesin ja harpoin yläkertaan. Käskin samalla Ellaa ja Gingeriä tekemään samoin. Jonaksella oli jo tarpeeksi pramea asu äitini tapaamiseen.

Itse kaivoin vaatekaapista punaisen iltapukuni, jonka olin joskus hankkinut ajatellen Gingerin vanhojentansseja. Hieman aikaista, eikö? Mutta tuo kaunotar sattui tunkemaan näköpiiriini juuri kun minun teki eniten mieli shoppailla. Ja hintakin oli sen veroinen...

Vaihdoin puvun ylleni, ja olin juuri menossa laittamaan tukkaa hienommaksi, kun yhtäkkiä puhelin soi.

- Varmaan äiti, ajattelin ja nostin luurin. - Lopezeilla, Isabella puhelimessa.

Ääni puhelimessa selitti jotakin. Jotakin, mitä en olisi osannut odottaa. Jotakin, mitä en olisi halunnut kuulla. En vielä. En ehkä koko elämäni aikana.

- Mitä?! toistin. - Olette varmasti soittaneet väärään numeroon... Kyllä, minä olen Isabella Lopez.

Puhelimen ääni jatkoi selostusta, ja se sai kyyneleeni nousemaan pintaan.

- Tarkoittaako tämä...? vapisin pelosta. En tiennyt, miksi kysyin sitä. Totuus satutti.

- Kyllä, ääni puhelimesta sanoi hyvin raskaana. - Äitinne on kuollut.

3. Tuotantokausi on vain kahden osan päässä! Wooooow :ooo

Hyviä osanlukemishetkiä T: mÄttu

Ps. Muistakaa käydä lukemassa ilmoitus! Se on välttämätöntä, sillä muuten minä suutun, ja mustaksi muutun (ja syön teidän päät >:D)

>

Negatiivinen. Negatiivinen. Negatiivinen.

Siinä luki negatiivinen. Testi oli negatiivinen. Vai oliko? Oliko kyyneleet sumentaneet Ginnyn silmät epätoivon vallassa?

Ginny pyyhkäisi kyyneleensä pois. Totta se oli! Tulos oli negatiivinen, eli hän ei odottanut vauvaa.

- Mikä helpotus, hän huokaisi. Vauvaa ei siis ollut tulossa. Häntä alkoi äkkiä kaduttaa: miksi hän oli aiheuttanut tällaiset hässäkän? Mikseivät he vain olleet käyttäneet kondomia? Ja miksi Ginnyn kuukautiset silti olivat myöhässä?

Äkkiä Ginny keksi. Stressi oli aiheuttanut valtavan painon vähenemisen. Hän oli jättänyt väliin monta lounasta ja päivällistä. Kunhan hän vain saisi takaisin normaalin painonsa, kuukautisetkin tulisivat toivottavasti pian.

- Miten olinkaan näin hupsu, hän mutisi. - Luulla nyt raskautta kun kuukautiset ovat myöhässä! Naurattavaa. Ha ha ha...

Yhtäkkiä Ella ryhtäsi vessaan.

- No, mitä? Hän tiedusteli.

- Niin mitä? Ginny kysähti. - Mitä, mitä?

- Mitä tulos näytti? Ella jankkasi. - Kerro, kerro, kerro nyt! Ootatko sä vauvaa? Tuleeko musta täti? Onks se tyttö vai poika? Miten kerrot äitille? Onks sulla kipuja?

- Pikkupenska... Ginny naurahti. - Ekaks; mä en vois tietää nyt jo, olisko se tyttö vai poika. Tokaks; mun ei tarvii kertoo äitille. Kolmanneks; mä en oo paksuna!

- Mitä?! Ella sähähti. Häntä alkoi surettaa. - Eiks musta sitten tuukaan äitii? Tyhmää!

- Ei tuu, ei. Ei ainakaan vielä, Ginny hymyili. Voi tuota pikkusiskoa.

Ginny halasi pikkusisartaan.

- Eletään vielä nykyhetkessä, hän sanoi. - Aattele nyt, jos musta olis tullu teiniäiti! Ja sä oot vasta 11-vuotias. Ei sustakaan nyt ihan vielä olis tädiks. Ootetaan että me kummatkin kasvetaan isommiks, ja sitten mustakin vois tulla täti. Ja sitä paitsi, me saadaan kohta uus pikkusisarus. Ajattele, jos meijän tuleva sisarus ois saman ikänen kun mun lapsi!

- Okei, myönnän. Sä oot oikeessa, Ella myönsi. - Mut olis vaan ollu niin siistii, jos musta olis tullu jo nyt täti. Kukaan mun kavereista ei takuulla olis jo nyt! Vai mitä?

- Oo kiitollinen, ettei oo.

Sitten tapahtui jotain dramaattista. Kuulin meteliä yläkerran vessasta, ja kipitin sinne.

- Onko kaikki kunnossa? Kysyin huolestuneena. Molemmat tytöt tuijottivat minua ymmällään. Huomasin, että Ginnyn kasvoilla oli kyyneleitä. - Kulta, onko kaikki hyvin? Onko jotakin sattunut? Tarvitsetko apua?

- Eh, kaikki hyvin, Ginny sanoi ja työnsi kädessään jotai selkänsä taakse.

- Oletko varma? Varmistin. - Entäs sä, Ella?

- Kaikki hyvin! Ella vaikeroi. Minua mietitytti. Ginny piilotteli jotakin selkänsä takana.

- Ginny-kulta, mitä sinulla on kädessä? Kysyin ihmeissäni.

- Ei mitään, Ginny vastasi. Minä en uskonut. Nappasin nopeasti paketin hänen kädestään.

 En ollut uskoa silmiäni.

- Ginny, mikä tämä on?! Huusin järkyttyneenä viskaten vahingossa raskaustestin lattialle.

- Se on, tota... Ginny sopersi.

- Raskaustesti! Raivostuin. - Se on raskaustesti!

- Mutta tulos oli negatiivinen, Ginny yritti.

- Olkoon vaikka neutraali, mutta en salli, että harrastat seksiä, ja hermostuneisuutesi perusteella vieläpä ilman ehkäisyä..! Täytyy sanoa, että olen hyvin pettynyt sinuun. Todella, todella pettynyt. Häpeäisit edes!

- Sä et tiedä puoliakaan, Ginny ärähti.

Ellaa ketutti. Hänen esikuvansa oli Ginny, joten minkäs tuollainen pikkutyttö tunteilleen mahtaa. Kaikki pitää tehdä, kuten Ginnykin.

- Äiti! Ella huusi. - Oo hiljaa! Musta olis ollu kiva tulla tädiks..!

- Mitä vielä, en ollut uskoa korviani. Pikku Ella tätinä? Aloin olla entistä vihaisenpi Ginnylle. Miten hän oli saanut ylipuhuttua Ellankin _teiniksi? Miten hän oli saanut sekoitettua pikkusiskonsa pään? Vai kuuluuko kaikille piirre, että he alkavat jossain vaiheessa vimmatusti vastustamaan vanhempiaan? Minusta ei kuulunut.

Jatkoin kuitenkin järjen takomista Ginnyn päähän.

- Ei sun ikäses kuulu seksiä harrastaa, herranjumala soikoon! Valitin. - Mun ollessani sun ikäinen... No, mä en tullut raskaaksi.

- En mäkään kyllä ole raskaana!

- Niin, mutta sä vaan voi harrastaa seksiä miten haluat! Sun pitäs olla vastuullinen, esimerkillinen sisko Ellalle, ja vielä tulevalle pikkusisarelles!

- Äiti, voisitsä joskus kuunnella muakin? Ginny keskeytti. - Ja muutenkin, kun mun "tuleva pikkusisar" kasvaa ees siihen ikään, että se osaa puhua, mä luultavasti oon jo maailmalla. Mä muutan täältä niin nopeesti pois, kun vaan pystyn.

Yritin rauhoittua. Kehotin meitä menemään keskustelemaan syvällisemmin tilanteesta. Passitin Ellan ulos leikkimään, ja jäin itse juttelemaan Ginnyn kanssa.

- Voitko nyt selittää koko asian juurta jaksaen? Minä pyysin epätoivoisen näköisenä.

- No okei, Ginny myöntyi. - Siis... Kun sä kerroit, että me muutetaan taas, mä tulin tosi vihaseks sulle, ja stressaannuin entistä enemmän. Sitten mä löysin yhen kivan tyypin, jonka kanssa mä aloin... Harrastamaan seksiä. Aika... Paljon. Ja niinku sä jo arvasit, suojaamatonta.

Olin hetken aivan hiljaa. Mietin todella, mitä voisin Ginnylle sanoa, ilman että tämä hetää jälleen melkoiset pultit.

- Kuules, Ginny-kulta... On hieman aikaista sun ikäsillesi harrastaa seksiä. Varsinkaan suojaamatonta. Tai siis, on ihan okei mulle, että sä touhuut vähän lakanoiden välissä. Älä kuitenkaan luo siitä kierrettä, vaan opi kunnolla tuntemaan sun poikaystäväs.

Ginny nyökkäsi, ja minä ajattelin, että keskustelu oli nyt käyty. Katsoin kuitenkin parhaaksi laittaa ostoslistalle seuraavan asian: ehkäisyn. En pitänyt siitä, että Ginny harrasti seksiä, mutta ainakin minä tekisin voitavani. Kyllä ne lapset silti kasvoivat nopeasti. Muistin vielä, kun olin pidellyt Ginnyä käsivarsillani. Tuota pientä nyyttiä, joka oli jo ollut yhdynnässä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa. No, onneksi saisin kokea vielä äitiyden ilot kerran. Sitten keskittyisin varmaankin vain kutomaan villatakkeja lapsenlapsilleni, tai muuta sellaista.

Jonas kutsui minua. Menin äänen suuntaan, ja päädyin - yllätys, yllätys - hänen luokseen.

- Mitä sinä Ginnyn kanssa teit? Hän tiedusteli. Minä en ollut ajatellut kertoa Jonakselle tyttäreni suojaamattomasta seksistä, joten ajattelin keksiä nopean hätävalheen - ihan vain Ginnyn parhaaksi.

- Tuota.. Naisten juttuja, naurahdin. Jonasta kummastutti.

- Kyllä sinä voit mulle kertoa, hän ihmetteli. - Olenhan sentään lääkäri.

- Ei se mitään vakavaa ollu! Minä huudahdin nopeasti keksien jonkin kattavamman tekosyyn. - Mä suosittelin sille vaan yhtä särkylääkettä... Siinä kaikki.

- Vai niin, Jonas huokaisi.

- No, mitä asiaa sulla oli? Muistutin. Katsoin ikkunasta ulos, ja huomasin illan hämärtyvän Bridge Valleyhyn.

- Joo, tuota, Jonas vaikersi. - Ens kuussa loppuu kesäloma lasten osalta. Mä mietin, että kun meille on tulossa perhelisäystäkin, olisko järkevää mennä töihin. Mä nimittäin soitin aamupäivällä sinne Bridge Valleyn sairaalaan, jonne laitoin aikasemmin työhakemuksen. Ne ottaa mut sinne töihin. Niin, että olisko sunkin aika hakea virkaa tältä paikkakunnalta?

- Oot oikeessa, hymyilin. - Mä tosiaan voisin ettiä jonkun kivan ammatin täältä.

Sitten lähdin kohti makuhuoneemme tietokonetta.

Avasin tietokoneen. Pienen latauksen jälkeen näppäilin käyttäjätunnukseni salasanan. Onneksi koneemme latauksessa ei kestänyt kauhean kauaa, joten pääsin pian etsimään vapaita työpaikkoja.

Bridge Valleyn paikkakunnalla ei ollut paljoa vapaita työpaikkoja. Etsin eri firmoista töitä, ja löysin vain kolme: kauneussalonkiin pikkuapulainen, ruokakaupan kassalle töihin, ja vielä kirjastonhoitajaksi.

Aloin pohtia, mihinkä ammattiin voisin laittaa hakemuksen. Kauneussalonkiin tuskin, sillä en tiennyt paljoakaan hiustenlaitosta. Ja sitä suuremmalla syyllä minua tuskin valittaisiin. Ruokakaupan kassalla työskentely kuullosti ihan kiinnostavalta, mutta mietin, saisiko siitä tarpeeksi hyvää palkkaa tulevan viisihenkisen perheen elättämiseen. Ja vielä kirjastonhoitaja. En ihan mieltynyt ajatukselle. Kirjastonhoitajan ammatti on jotenkin... Tylsää. Ja tiesin että taitoni riittäisivät johonkin paljon parenpipalkkaisenpaan.

Minä aloin jo hiipua epätoivoon. Minkä ihmeen ammatin kehittäisin itselleni näin lyhyessä varoitusajassa?

Sitten keksin. Ei minun tarvitsisi kehittää uutta ammattia. Minähän olin jo aikaisemmin toiminut opetusalalla! Nyt vain pistäisin hakemusta Bridge Valleyn peruskoululle, niin toivottavasti tärppäisi.

Etsittyäni koulun kotisivut, laadittuani hakemuksen, ja lähetettyäni sen koululle, menin tekemään iltapalaa perheelleni.

- Ajatella, mietin innostuneena. - Jos minulla tärppäisikin hakemuksen perusteella. Saattaisin päästä opettamaan ahkeria kouluoppilaita! Saisin alkaa takoa tietoa tiedottomien päähän... Kuulostaa hienolta.

Lisäksi koko juttu kuulostaisi vain niin mahtavalta. Oikein perinteinen perhe. Äiti töissä koulussa opettajana, isä työskentelemässä lääkärinä sairaalassa, tytöt 15 ja 11, ja perhelisäystäkin tulossa! Vain puuttuisi koira temmeltämään olohuoneen lattialle...

Iltapalan jälkeen Ginnyu sulkeutui huoneeseensa.

- Yksi ongelma vähemmän, hän tuumi. Onneksi hän ei ollut ehtinyt hätiköidä ja kertoa kaikkea Lucasille. Ginny ei pitänyt raskautta huonona asiana. Mutta se tuli vain liian aikaisin. Jonakin päivänä hän vielä hankkisi ison lapsikatraan Sen Oikean kanssa. Siitä hän oli täysin varma tulevaisuutensa kanssa. Niin se vain oli.

Jonas oli jo mennyt nukkumaan. Itse asiassa kaikki olivat. Vain minä pysyin valveilla.

Katselin itseäni peilin edestä. Kuinka kauan kestäisi, että raskauskilot lisääntyisivät? Kauanko kestäisi, että tuntisin pikkuisen potkut sisälläni? Kuinka kauan kestäisi, että vatsani turpoaisi rantapallon kokoiseksi?

37. OSA ILMESTYI: Lukemaan.

Lisäksi on muutakin asiaa.. Viime äänestyshän koski tarinan muuttamista sims 3:lle. Suurin osa oli sitä mieltä, että tarina on parenpi kakkosella, joten kolmosta vastaan olevat voittivat. Kiitos kuitenkin kaikille äänestäjille(:

Ja sitten vielä, olisi kiva tietää, mitä mieltä olisitte, jos aloittaisin uuden tarinan. EN TIETENKÄÄN TIML:n TILALLE, vaan ihan erillisen tarinan. Ja ei, en poista TIML:ää. Jos aloitan, niin jos joudun valitsemaan, kumman poistan/jätän kesken, saa uusi tarina luvan läksiä metikköön.

Itseasiassa olen aloittanut tarinan jo. En kuitenkaan (njähnjäh) laita linkkiä vielä, sillä haluan ensin kuulla teidän, kävijöiden mielipiteenne. Tarina kertoo samalla kadulla asuvien simien elämästä. Mukana ovat kolme perhettä, joilla kaikilla on jotakin yhteistä: kaikki perheenisät tai -äidit ovat sinkkuja. Ja heillä kaikilla kolmella on kouluikäiset lapsukaiset. Lisäksi samalla kadulla asustaa uunituore kihlapari, jotka karkasivat kotiseudultaan uuteen ympäristöön.

No, miltäs kuulostaa?

Asensin valaistushackin... Ja uusin ladatut. Siis, henkiöiden vaatetukset ymv ovat muuttuneet jonkin verran, joten elkee pelätkö : DDD Ja siis, mullahan oli vähän onjelmia valaistushackin käytön kanssa, mutta hope u enjoy !!

>

Ginny hivuttautui järkyttyneenä sohvalta pystyyn. Hänen ilmeensä oli alkuksi epätoivoinen, sitten synkkä, ja lopulta raivoisa.

- Äiti! Hän karjaisi. - Miten sä pystyit taas tekemään tän mulle? Etkö sä lainkaan mieti, miltä musta vois tuntuu tää muutto! Ja sitä paitsi, tää talo on paras mahdollinen lapsen kasvatukselle. Iso piha, nätti ja luonnonläheinen mesta. Miks sä taas haluut evätä multa mun tulevaisuuden?

- Rauhotu kulta, pelästyin. Yritin selittää tyttärelleni tilannetta, mutta hän ei ottanut kuuleviin korviinsa. - Asia on nyt niin, että me muutetaan vaan muutaman kilsan päähän keskustaan. Siellä on vaikka hurumycke asuntoja vapaana, ja julkiset kulkuneuvotkin vielä! Ei sua eroteta tosta Violasta, käyt saman koulun ja kaikki - ...

- Mä en kestä kuunnella, Ginny ärähti ja painui yläkertaan. Kuulin tänne asti oven paukahtavan kiinni. Huokaisin syvään: - Miksei Ginny saattanut ymmärtää asian todellista laitaa?

Myös Ella järkyttyi. Hän kipitti ulos olohuoneesta ja kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan.

- Ginny on oikeassa, hän nyyhkytti. - Miksi äitin pitää aina pilata kaikki? Mulla on kaverit täällä, ja muutenkin en ikinä haluis muuttaa täältä pois. Me ollaan tehty niin jo liian monta kertaa. Miksei isä vaikuta tähän asiaan millään tavalla? Raukkamaista! Mä tahdon asua täällä. En ikinä lähe täältä, vaikka tulis joku iso nosturi ja yrittäis poimii mut mukaansa. Mä pysyn sitkeänä, enkä jätä mun uutta kotia..!

Huomattuani Ellan surun, menin hänen luokseen. Kirosin mielessäni asiaa. Miksei edes Ella tajunnut, ettei hänen tarvinnut luopua kuin huoneestaan?

- Älä nyt kulta itke, lohdutin. Se sai tytön parkaisemaan.

- Mee pois.

- Enkä mene, sanoin. - Kuuntele nyt tarkasti, nuppunen. Me ollaan vaan muuttamassa toiseen kämppään. Sä tulet menemään samalle luokalle sun kavereidesi kanssa. Sä tulet näkemään niitä paljon. Vitsi, kun sä et muista kun me asuttiin isossa talossa Pyrkkalassa. Sillon mä menin joka aamu Ginnyn kanssa viiden kilsan matkan kouluun, jossa mä opetin. Se järjestely sopi Ginnylle. Tää on vähän samalainen.

- Mutku Ginny... Ella yritti.

- Ginny on teini, muistutin. - Se saattaa sanoa kaikenlaista, muttei tarkoita puoliakaan niistä. Usko pois, mäkin olin sen ikäsenä yhtä hankala. Mutta en mä koskaan tarkottanut sitä mitä mä sanoin mun äidille.

Mieleeni muistuivat nuoruuteni ajat - äiti ja isäpuoli kännissä, minä tupakalla ja juomassa, ja hoitamassa Ireneä. Muistot vihloivat sydäntäni.

Ginny oli mennyt tietokoneelle.

- Hyvä, hän myhäili kiukkuisena. Viola oli paikalla, kuten hän oli toivonutkin. Ginny rupesi oitis raapustamaan viestiä ystävälleen: - Moi. Et ikinä arvaa mitä mutsi kerto.... Me joudutaan taas vaihtaa kämppää! Ja arvaa miks? Koska mä saan toisen pikkusisaruksen. Nii, tosi kiva. Mä en haluu jättää tätä taloa. Enkä sua. Mutsi kyl sanoo, et ei me muuteta ku keskustaan, nii voidaan nähä useestiki. Apua Viola, mitä mä teen..?

Viola nielaisi. Voi ei.

- Pärjäile, kulta! Eikä keskusta oo ees nii kaukana täält. Julkisil pääsee jossain 20 minassa tänne, joten älä pelkää. Ihanaa et saat pikkusisaren. Mä haluun sit hoitaa sitä! Ja tiiätkö viel, mihin kämppään muutatte? Olis kiva tulla sun kans kattoo sitä. Harmi kyl, et sä muutat taas. Mut onneks käydään kuitenki sama luokka vielä ennenku yläaste loppuu, hän kirjoitti. - Mut pitää mennä, raksu.

Ginny sulki tietokoneen. Hän oli harhailevassa mielentilassa. Miten hänen tulisi toimia? Kaikki tuli niin yllättäen. Hän oli vastikään pyörinyt kännisenä pedissä poikakaverinsa kanssa. Sitten äiti kertoo, että Ginny tulisi saamaan pikkusisaruksen. Ja sitten vielä se muutto! Ei hyvä Jumala, ei kukaan täysjärkinen teinityttö voisi selviytyä moisesta räjähdysmäisestä uutisoinnista.

Niinpä Ginny lähti naapureilleen. Hän oli päättänyt, miten toimisi.

Oven tuli avaamaan Viola.

- Ai hei, muru! Hän hihkaisi. - Mitä sä täällä?

- Miten sä pärjäät? Ginny kysyi.

- No tota, Viola mutisi. - Henry on nukkunu känninsä veks, mut on hirveessä krapulassa, enkä viitti päästää sitä yksin hortoilemaan kadulle - mitä tahansa vois sattua. Ja kämppääkin siivosin aika lailla.

- Entäs Lucas? Ginny selvensi.

- Lucas? Viola toisti. - Ei oo noussu sängystä sun lähtös jälkeen. Kai se yrittää nukkuu pois krapulaansa. Kui?

- Hyvä, Ginny hymyili ja lähti yläkertaan. Viola jäi hölmistyneenä tuijottamaan hänen peräänsä.

Lucas kuuri lyhyiden korkojen kopinaa lähietäisyydeltä. Häntä hymyilytti, kun tulija oli Ginny, jolla oli raju katse kasvoillaan.

- Ai moi...

Enenpää ei Lucas ehtinyt sanoa, kun Ginny jo hyökkäsi tämän luokse. He suutelivat pitkään, ja Lucas ehti jo unohtaa krapulansa. Entäs Ginny sitten? Se oli unohtunut aikoja sitten stressin ohella.

- Mä haluun sut, Ginny sanoi. Lucas hymyili mielessään.

- Nii mäki sut, hän hehkutti.

Ginny veti Lucasin parisängylle. Se hetki oli kuin lumottu. Ginny oli täysillä mukana, tälläkertaa selvinpäin. Hän ei ollut keksinyt mitään muuta lääkettä stressiin, kuin seksi. Se takuulla saisi tytön olon parantumaan. Ja hauskaakin sen täytyi olla. Kun hän itse oli ollut ympäripäissään "ekalla kerrallaan" eikä siis muistanut hölkäsen pöläystä siitä. Nyt se hetki koittaisi - hän saisi tuntea, mitä on seksi.

Hetken kuluttua vaatteet lentelivät, peitto heilui ja nuoret kikattelivat. Tällaista se siis oli.

Ginnyä hirvitti ajatus, että hänen äitinsä ja isänsä olivat pitäneet tällaista kimppakivaa ennen hänen syntymäänsä - ja sen jälkeenkin. Mutta luonnollistahan se oli. Toimitus, joka tehdään jälkikasvun saamiseksi. Ginny mietti, tulisiko hän koskaan saamaan lapsia. Haluaisiko hän. Olisiko hän liian vastenmielinen äidiksi, kun ei omaakaan kestänyt miltei laisinkaan.

Ja näin jatkui muutamat pari viikkoa. Ginny ei pukahtanutkaan muulle perheelle, paitsi pikkusiskolleen Ellalle. Tietysti herra ja rouva James olivat jo tulleet lomaltaan takaisin, joten seksiä piti harrastaa muualla. Onneksi halpoja motelleita löytyi lähes joka kolkasta.

Joskus Ginny mietti, oliko tämä sitä, mitä hän oli pikkutyttönä halunnut elämältään. Halusiko hän... Seksiä suruun? Ajatus tuntui jokseenkin naurettavalta. Mutta mitä muuta hän olisi tehnyt? Ottanut pillereitä, juonut suruun.. Hän ei tiennyt.

Eräänä päivänä Lucas ei voinutkaan viedä häntä motellille. Jokin perheenvälinen juttu, hän oli kertonut. Mutta tänään Ginnyä ei huvittanut kuitenkaan. Hän istui yksin nojatuolilla miettien, mikä olisi hänen seuraava siirtonsa. Kuukautiset nimittäin olivat myöhässä. Se enteili vai yhtä asiaa - sitä. Ginnyllä oli kuukautiset alkaneet 12-vuotiaana, ja ne olivat pian muuttuneet säännöllisiksi. Tai eivät ne aina ihan päivälleen samanaikaisesti tulleet, mutta viikon aikana kuitenkin. Sen Ginnykin tiesi, vaikka hän toivoikin jotain aivan muuta.

Ginny havahtui. Pikkusisko Ella raahusteli istumaan sohvalle.

- Miksi oot noin allapäin? Hän tiedusteli.

- Ääh, Ginny mutisi. - On kaikenlaista.. Et sä niistä kuitenkaan tajuis hölkäsen pöläystä, pikkune.

- Tajuunpas! Ella väitti kiven kovaan. - Mä meen ens vuonna jo kutoselle. Kyl mä nää jutut osaan. Kerro, systeri, pliis!

- No, Ginny marisi. - Hyvä on, sit. Mut et sit hiisku täst kellekkää. Varsinaa äitille. Ok?

- Ok, Ella vahvisti. - No, kerro?

- Mä oon vähän... Leikkiny ton yhen poikakaverin kanssa. Ja nyt tota, Ginny selitti miettien sopivia ilmauksia. - Mun sisällä saattaa kasvaa siemen.

- Siemen? Toisti Ella. - Mikä ihmeen siemen?

- Siis, Ginny korjasi. - Siemen, josta kasvaa... Vauva.

- Ahaa! Ellan ilme kirkastui. - Sä oot siis harrastanu sitä jonkun kanssa? Huimaa!

- Eikä oo, Ginnyn ilme surkastui. - Mä voin saada vauvan. En mä oo valmis äidiks. Ja mitä äitikin sanois... En ees haluu kuvitella. Mut mä aijon saada asiasta nyt selvän.

Ginny kipitti huoneeseensa, ja kaivoi yöpöydän laatikosta suorakulmaisen paketin. Sen kannessa oli suloisen vauvan kuva, ja siinä luki: "Äitiys on ulottuvillasi". Ginnyä kylmäsi moinen ajatuskin. Äiteys! 15-vuoden iässä. Ei voisi kummallisenpaa mullistusta tullakaan. Hän ei halunnut teiniäidiksi. Ei tosiaankaan. Hän häpäisisi koko sukunsa, ja ties mitä - ei, ei voinut olla mahdollista,

Ginny meni vessaan, ja mietti kuitenkin hetken. Olisko hän valmis tekemään testin? Kyllä, hän olisi.

Ginny teki tarvittavan testin, ja pisti raskaustestin pöydälle. Nyt pitäisi odottaa vain... Kymmenen minuuttia. Typerä testi. Ei hän pystyisi odottaa niin kauan. Ginny vähintääkin kuolisi ennen sitä.

Mutta pakko se oli. Hän mietti, mitä tekisi sen ajan. Kymmenen minuuttia tulisivat tuntumaan iäisyydeltä, mutta nekin loppuisivat vielä jossain vaiheessa.

Sitten... Sitten hän saisi tietää tulokset.

Tarttisin teidän kävijöiden/seuraajien helppiä. Oon nyt kahen vaiheilla.

Ostin Sims kolmosen joskus sen ilmestymiskesänä, ja oon miettiny. Oon miettiny, alkaisinko tekee osia sillä tähän tarinaan. Mitä mieltä te ootte? Kunpaa te haluutte? Laittakaa ääntänne kuuluviin, tai mä teen sen päätöksen >:D

Elikkä, jos olet lukenut tämän, sinun on IHAN PAKKO äänestää nyt seuraavassa äänestyksessä (joka löytyy myös sivulaatikoista). SE ON IHAN VÄLTTÄMÄTÖNTÄ.

Aamu valkeni Bridge Valleyssa. Myös Vanleystreetin asukkaat alkoivat nousta, kun kello löi kahtatoista.

Jamesien perheessä oli viimeyönä ollut helinää ja helskettä. Kaikki muut paitsi Viola nukkuivat vielä sikeässä unessa pois humalaansa.

Lucas James nojasi teinityttöön tyytyväisenä - hän oli viimein saanut mitä oli toivonutkin.

Hetken kuluttua Ginger virkosi. Hän avasi unenpöpperöiset silmänsä, ja kauhistui.

- Missä olen? Hän mietti kattsellessaan ympärilleen. Tätä huonetta hän ei ollut ennen nähnytkään. Pari vaaleaa huonekalua, siisti ja hyvinhoidettu huone ja... Lucas!

Ginny ihmetteli miksi hän oli herännyt Lucasin vierestä. Pian kuitenkin moiset mietelmät unohtuivat, sillä hän alkoi potea hirvittävää päänsärkyä. - Mitä oikein on tapahtunut? Miksi olen täällä?

Sitten Ginny lähti katsahtamaan paikkoja, eikä aikaakaan kun hän jo tunnisti paikan. Mutta miksi hän täällä Jamesien asunnossa nukkui, ja vielä Lucasin vieressä?

Hän etsi vessan, ja katsahti peiliin.

- Mitä? Hän sanoi kauhistuneena. - Miks mulla on vaan rintsikat ja pikkuhousut? Ei kai vaan...

Häntä kylmäsi ajatuskin siitä, että hän olisi viettänyt yhteisen yön Lucasin seurassa.

- Mitä mä nyt teen... Mitä tahansa on voinut tapahtuu. No tonne makkariin mä en ainakaan mee, se on varma!

 Ginny pisti töpinäksi, ja lähti kipittämään alakertaan. Missä kaikki ovat? Onko hän yksin Lucasin kanssa tässä talossa?

Vastauksen hän sai pian. Henry nimittäin nukkui Jamesien sohvalla.

- No mä en ainakaan oo ainoo krapulainen, Ginny totesi tuijotettuaan hetken miehenalkua. Henry hätkähti konemaisesti pari kertaa ja valitti: - Ääh, mun pää...

Tavallisesti moinen hörähdys olisi huvittanut Ginnyä, mutta tällä hetkellä hänellä oli aivan hirvittävä päänsärky, joten hän ei oikein osannut keskittyä.

Ginny raahusti tuskissaan keittiöön. Siellä Viola oikestaan jo odottikin krapulaista tyttöparkaa.

- Viola! Ginny huudahti. - Mitä täällä on tapahtunut?

- Sunhan se pitäisi tietää, Viola huokaisi. - Etkö sä todella muista mitään?

- No en... Mun viimeisin muistikuva on se kun me laittauduttiin näihin bileisiin, Ginny marisi. - En muista mitään muuta! Oikeesti, auta.

- No ihan vinkkinä; sä joit ittes semmoseen hitonmoiseen kaatokänniin, että ei ihme ettet muista, Viola paheksui. - Mä kyllä yritin estellä, mutta sä et kuunnellu.

- Eikä! Ginny kirosi.

- Niin, Viola nyökkäsi jo hieman leppyneenä. - Ja lopun voinet varmaan ihan ite arvata? Mä en ees halua kuvitella, mitä sä ja mun veli oikeen hommasitte tuol yläkerrassa.

- En mäkää, Ginny nyyhkytti. - Mä en olis ikinä tehy sitä nyt! En oikeesti, mä vannon. Kännissä sitten varmaan oikeesti tekee mitä tulee vaan ekana mieleen... Tää on kauheeta, mitä mä teen?

- Etkai sä voi tehä mitää, Viola tuumasi. - Mut ihan sama mitä sä teit, mä kuitenkin oon sun tukena hyvinä ja huonoina aikoina.

- Kiitti, Ginny hymyili, mutta hyvin tuskallisesti, mikä sai hymyn näyttämään pikemminkin irvistykseltä.

- Kello on jo 12, Viola huomautti. - Ehkä sun kantis jo lähtee kotiisi?

- 12! Ginny huudahti. - Äiti tappaa mut.. Mut mä en uskalla nyt mennä yläkertaan hakee mun vaatteita. Voitko sä lainata jotain sun hametta tai jotain?

- Joo, Viola vastasi ja kävi hakemassa erään mustan bilemekon. Ginny vaihtoi sen yllensä, ja oli valmis lähtemään.

- No, hän sanoi. - Kai se on sitten moro. Tuu iltapäiväl vaik chattiin?

- Okei, Viola vastasi ja Ginny lähti.

Vanleystreet 1b:ssä minä huokaisin syvään.

- Tämä on aivan kamalaa, sanoin. - Gingerin tai Ellan raskausaikana en potenut ympärivuorokautista mahoinvointia, mutta tämä lapsi ilmoittaa itsestään liian usein. No, kai se on sitä äiteyttä... Ja tätä vielä ainakin kahdeksan kuukautta! No, äitinä minä kestän sen mennen tullen.. Tai niin ainakin toivon.

Sitten käännähdyn vessanpönttöön. Se oli hirvittävän likainen!

- Tämä on jo ihan liioittelua, marisin. - Miten pönttö voi parissa päivässä likaantua näin pahasti?

Ryhdyin hankaamaan pyttyä jälleen valkoiseksi.

-  Missähän se Ginnykin nyt on? Olisi mahtavaa jos voisimme kultani kanssa tänään jo kertoa ilouutisen... Mutta jos hän nyt vain viitsisi raahautua tänne kotiinkin jossain vaiheessa.

Hetken kuluttua ulko-ovi kolahti. Sisään astui Ginger Lopez.

- Kaikki on jo hereillä, hän ajatteli ja hiipi eteenpäin. Mitä hän voisi tehdä? Häiritsevä krapula, siihen tietenkin särkylääkkeitä. Mutta mitä muuta? Entä jos hän oli tullut raskaaksi Lucasille? Ei, ei hän voisi... Ei noin helposti vain voi tulla raskaaksi. Paitsi olihan hänen äitinsäkin hyvin hedelmällinen, joten miksei hänkin? Niin, miksei...

Ginger otti kuistin pöydältä meikkipeilin, ja vilkaisi siihen.

- Nyt lopetat tyttö itkemisen! Hän käski itseään. - Itku ei auta mitään, sitä paitsi tehty mikä tehty.. Et voi enää asiaa muuttaa, mutta äidillesi et sano sanaakaan. Mitäköhän Lucas ajattelee tästä? Onko hän vihainen? Vai kenties tyytyväinen? Minkälainen Ginny oli petikumppanina? Haluaisiko hän tehdä sen uudestaan? En tiedä...

Ginnyä suututti myös jonkin verran se, että se oli hänen ensimmäinen kertansa, eikä hän edes muistanut siitä mitään!

Ginny meni vessaan, ja siellä törmäsikin minuun.

- Tulithan sinä, naurahdin. - Ehdin jo huolestua, että mille tielle olet oikein ajautunut...

- Ihan turhaan hermoilit, Ginny vastaa. - Ootko sä muuten yrjötaudissa, kun noin paljn tullut mahasta ulos?

Ginny viittasi ylenpaalttisenlikaiseen WC-pönttöön, ja minä vastasin nopeasti:

- Tuota... Joo, yrjöt tuli ulos.

Hangattuani pöntön puhtaaksi, menin oikopäätä Jonaksen juttusille.

- Kulta, aloitin. - Minusta olisi oikea aika kertoa tytöille. En nää enää mitään syytä salailuun.

- Olet oikeassa, Jonas hymyili. - Mutta entä jos saat keskenmenon?

- En ole koskaan saanutkaan, sanoin ja muistelin. Kun odotin Ginnyä, muistin Davyn kertoneen minulle keskenmenostani. Se oli murtanut sydämeni, mutta onneksi se oli vain väärinkäsitys.

- Mutta kerta se olisi ensimmäinenkin, Jonas sanoi. Häntä epäilytti hieman. - Mutta ihan kuinka haluat!

Siispä päätimme kertoa lapsillemme tulevasta vauvasta.

- Tulkaa tytöt tänne, kehotin huutaen.

Pian tyttäreni tulivatkin jo olohuoneeseen.

- Niin, mitä asiaa teillä oli? Ella tiedusteli malttamattomana. Hän halusi kipeästi tietää jo, mitä me halusimme tunnustaa heille.

- Kerronko minä, vai kerrotko sinä? Sanoin nostaen katseeni Jonakseen.

- Aivan sama, Jonas vakuutti. Halusin kuitenkin antaa hänelle sen onnen, sillä hänellä ei vielä ollut lainkaan biologisia lapsia.

- Kerro sinä, kulta, sanoin hymyillen. Jonas innostui.

- Isabella, äitinne, on raskaana, Jonas hihkaisi onnesta sokeana. - Te saatte pikkusisaruksen!

Ensin Ginny hymyili.

- Tosi ihanaa! Hän huudahti. - Pikkusisar! Onks se tyttö vai poika? Monennella kuulla sä oot? Kerro kaikki!

Sitten hänen ilmeensä synkkeni.

- Tarkottaaks tää, hän nielaisi. - Että me joudutaan muuttamaan taas kerran?

Katsahdimme toisiimme Jonaksen kanssa. Kyllä, olimme keskustelleet kyseisestä asiasta jo kertaalleen kahdestaan.

- No tuota, mutisin. - Siis vauvahan vie tilaa ja...

- Mutta tämä ei tarkoita, että muuttaisimme pois Bridge Valleysta! Jonas korjasi. - Onhan täällä vapaita asuntoja vaikka hurumycke!

Me naurahdimme väkinäisesti ja odotimme Ginnyn reaktiota.

- Siis ei oo totta, Ginny suuttui. - Taasko sä päätät pilata mun elämän? Mulla on kaikki täällä! KAIKKI! Paras ystävä naapurissa, niinku poikakaveriki, ja sä pilaat taas kaiken!

> Enjoy=)

 Lucas vei Ginnyä.

He tanssahtelivat, ja siirtyivät kaiken aikaa lähemmäksi toisiaan.

- Ihanaa ku kutsuit.... Meijät, Ginny mumisi.

Hän oli jo ehtinyt otta muutamat lasilliset.

- Ei mitää, Lucas vastusteli.

Hän ei ollut vielä juonut laisinkaan.

Ginnyä alkoi naurattaa. Hän kikatti hilpeästi katsoen Lucasta.

- Hihi! Hän hihitti.

- Mitä? Lucas nauroi.

- Musta on vaan nii ylihienoo asuu tääl, Ginny selvensi. - Sun naapurissa. Mä en ikinä muuta pois. Ikinä!

- Enkä mä, Lucas hymyili.

Sitten Ginny irtautui Lucasista, ja meni ottamaan pöydältä viinipullon.

- Ootpäs sä vilkkaana, Henry sanoi kohottaen katseensa Ginnyyn. Hän joi pullon suusta! Täyttä vauhtia, ilman minkäänlaista rajaa.

- Tältä siis tuntuu olla kännissä, hän mietti hoiperrellen Violan luokse.

- Ginny! Viola katsoi paheksuen Ginnyyn. - Miks sä juot noin paljon?

- No kai sitä saa juomaa vetää kun sitä kerrankin on tarjolla! Ginny puolusteli, ja kuiskasi: - Mä en oo koskaan juonu aikasemmin..!

- No en ole kuule minäkään, Viola vihastui. - Enkä juo nytkään!

- Rauhotu ihmeessä, Ginny katsoi oudoksuen Violaan. - Mä pidän vähän hauskaa, sisko. Anna olla.

- Rauhotu ihmeessä ite! Viola huudahti, ja meni vessaan.

- Mikäs tota vaivaa? Ginny ajatteli kävellen hänkin pois.

Sitten Ginny meni Lucasin luokse.

- Riitelittekste mun systerin kanssa? Lucas kysyi.

- Heh, joo! Ginny tirskui edelleen. - Se sano et mun ei... HIK! Kannata ottaa enää lisää juomii... HIK!

- Perhanan sisko, Lucas ajatteli, mutta sanoi sitten: - Pyh! Älä usko toista... Se on vaan... En mä tiiä, se on vaan tollanen. Usko pois, kulta.

- Selevä, Ginny nauroi edelleen maha kippurassa.

Viola oli palannut vessasta, ja Henry vinkkasi hänet sohvalle.

- Tuu tänne! Hän huusi.

- Joo, Viola sanoi ja kömpi poikakaverinsa kainaloon. - Kivat bileet... Ginny touhuu kännissä eikä kuuntele mua. No, se on sen oma vika kun on huomenna helkutinmoisessa krapulassa.

- Nii, joo, Henry mutisi. - Mut etkö sä aijo juoda mitää?

- Mäkö? Violaa hämmästytti. - En todellakaan! Se ei ole hyväks mun elimistölle. Etkö sä kuunnelu lainkaa terveystiedontunnilla?

- Öh... Joo, Henry sanoi marisevalla äänensävyllä.

Lucas oli jo onnistunut raahaamaan Ginnyn heidän vanhempiensa makuuhuoneeseen.

- Wow! Ginny hämmästeli. - Onpas... Sulla... Hieno... Huone...

- Kiitti, Lucas sanoi yhä selvin päin. - Mut se on mun äidin ja iskän.

- Shun äidin ja iskän? Ginny nauroi. - Melko... Hassu... Huone.... Sun... Vanhemmille....

Lucas katsoi vain tyttökaveriinsa, muttei sanonut sanaakaan. Mitä Ginny oikein yritti sanoa?

Nyt tuli se, mitä Lucas oli odottanut. Hänen ei itse tarvinnut tehdä aloitetta, sillä Ginny kiskoi jo päällysvaatteita Lucas Jamesin yltä. Lisäksi Ginny suuteli kaiken aikaa poikakaveriaan intohimoisesti. Hän halusi Lucasin. Nyt. Heti. Eikä mitään muuta. Kuunvalo pisti ikkunasta, mutta he eivät välittäneet. Viini ja muut juomat olivat saaneet Ginnyn täysin hulluksi! Mitä hän oikein oli tekemässä? Sitä, jonka hän nimenomaan tahtoi tehdä myöhemmin? Mitä?

Alakerrassa Viola oli hiipinyt vessaan känniseltä poikaystävältään.

- Känniääliöitä koko kämppä täynnä! Hän valitti. Mutta tuo ei ollut totta. Lucas nimittäin oli vielä täysin selvin päin touhuamassa yläkerrassa. - Mitäköhän Ginny ja Lucas tekee? Hyh, mä en halua edes tietää. Kantakoot omat vastuunsa.

Hän pesi kätensä, ja istui vessanpöntölle odottamaan aamua. Hän ei halunnut mennä takaisin Henryn luokse, sillä hän oli aivan hirveä humalassa. Ei, hän jäisi tänne odottamaan kunnes kaikki talossa olevat olisivat nukkuneet känninsä pois.

Yläkerrassa Ginny ja Lucas suutelivat ja kuhertelivat sängylle. Rouva ja herra Jamesin sängyllä!

Kumpikaan ei saanut juuri yhtään sanaa suustansa. He antoivat kehonsa puhua.

Voi Ginny, mihin olit ryhtymässä? Juurihan sinä sanoit, että et halua seksiä ennenkuin olet kypsenpi ja vanhenpi ja muuta. Mutta kai se on vaikea olla järjissään ollessaan humalassa?

Taksi ilmoitti tulostaan ulkona. Koko Jamesien perhe oli kokoontunut eteiseen.

 - Pärjäättekö te nyt ihan varmasti? Caroline kysyi varmistuakseen.

- Ette ole poissa kun viikon, Viola huomautti - Me osataan kyllä jo huolehtia itsestämme.

- Nii just, Lucas yhtyi. - Lähtekää te vaa.

- Muistakaa, että voitte aina mennä setänne Haroldin luokse syömään ja yöpymään, Harry muistutti. - Hän tekee teille kyllä ruokaa ja sijaa vuoteet.

- Selvä, Viola ja Lucas sanoivat yhdestä suusta. - Taksi odottaa! Lähtekää jo, ettette myöhästy.

Ja niin ovi paukahti kiinni, ja Lucas siskonsa kanssa jäi yksin isoon omakotitaloon.

- No, Viola huokaisi. - Mitä sitä tehtäs? Haluutko kattoo jonku leffan?

- Pyh, Lucas nosti nenäänsä. - Me järjestetään bileet!

- Bileet? Viola toisti. - Kaksistaanko? Älä oo hölmö, äiti just kiels kaikki tämmöset.

- No ehtiikö se muka huomata jos meillä yhen kerran on täällä vähän hauskaa? Lucas valitti. - Porukat tulee vasta viikon päästä, hei!

- No itseasiassa, Viola sanoi. - Eipä toi oo kyllä mikään huonoin ehdotus. Ja just niin, ei ne ehi huomata mitää.

- Hyvä et tulit järkiis, Lucas kiusoitteli.

- No mut, Viola muisti. - Keitä me kutsuttais? Yksinkö tääl bailattais?

- No ei tietenkää! Lucas naurahti. - Ooksä hullu, systeri? Me kutsutaan tietenki Ginny ja Henry.

- Vaan? Viola ihmetteli. - No, ei kai siinä mitää. Ei tuu hirveesti sotkuu.

- Nii, Lucas päti. - Mee sä nyt hakemaan Ginny, ja me koristellaan va valmistellaan tääl sen aikaa Henryn kans.

- Okei.

Heti kun Viola oli kuullut taksin menneen tiehensä, hän kipitti Vanleystreet 1b:n, Lopezien ovelle.

- Toivottavasti rouva Lopez antaa Ginnylle luvan, hän mietti. Niin. Kunpa vain.

Pian tulin avaamaan oven.

- Kas, sanoin yllättyneenä. - Hyvää iltaa, Viola.

- Hyvää iltaa, rouva Lopez, Viola tervehti.

- Kuinka voi auttaa? Kysyin kohteliaasti.

- Tuota, Viola mutisi. - Onko Ginny kotona?

- On... Ginny! Tule alas! Huusin.

Pian Ginny tuli alas, ja tervehti halilla ystävätärtänsä, ja vei tämän yläkertaan.

- Kiva kun tulit kylään, hän sanoi.

- Itseasiassa, Viola sanoi. - Oli mulla asiaakin.

- Vai nii? Ginny odotti. - Mitä?

- No, Lucas järjestää bileet meillä, nii ajattelin, että sä voisit tulla sinne mun kaa, Viola sanoi.

- Bileet? Ginny innostui. - Keitä sinne tulee?

- Vain me ja Henry ja Lucas, Viola vastasi.

- Mun täytyy kysyä äidiltä, Ginny marisi ja lähti alakertaan. Hän löysi minut keittiöstä, ja pyysi:

- Saanko mennä Jamesien luokse bileisiin? Oon ihan naapurissa, ja sä voit tulla sinne ihan millon vaa! Oikeesti, oo kiltti, pliis. Sinne tulee vaa mä, Viola, Lucas ja sen yks frendi.

- No...

Raavin päätäni, ja käänsin katseeni Jonakseen.

- Mitä mieltä olet? Kysyin aviomieheltäni.

- Tuota, Jonas mutisi. - Onhan Ginny jo iso tyttö..

- Niin, mutta onko hän tarpeeksi iso bileisiin? Mietin.

- Niinkuin Ginny sanoi, sinne tulee vaan kolme ihmistä hänen lisäkseen, Jonas huomautti.

Tein päätökseni.

- Hyvä on, sanat tulivat ulos suustani.

- Mitä? Ginny ei ollut uskoa kuulemaansa.

- Saat mennä. Mutta vain, jos lupaat käyttäytyä, etkä ala törppöilemään.

- Kiitos äiti! Ginny ilahtui. - Minä lupaan, lupaan, lupaan! Hihi, kiitos niin paljon!

Sitten Ginny juoksi yläkertaan, missä Viola odotti häntä.

- Minä saan tulla! Ginny hihkaisi.

- Ihanko tosi? Viola naurahti. - Superparasta!

- Eiköhän aleta pynttäytyy, totesin ja menin vaatekaapilleni. - En mä ainakaan aijo tän näkösenä sinne mennä.

Hän kaivoi kaapista harmaan bilemekon, jonka hän oli vastikään ostanut.

- Se on ihana! Viola ihaili Ginnyn vedettyä sen yllensä.

- Kiitos, Ginny ilahtui.

- Saanko mä lainata jotain sun vaatteista? Viola kysyi. - Kun mulla on vaan tosi rumia vaatteita.

- Tietty saat, Ginny vastasi.

Hän kääntyi ymäri sillä välin, kun Viola valitsi ja puki ylleen jonkin ihanan asuyhdistelmän.

- Saat katsoa, Viola sanoi varovaisesti.

Ginger kääntyi ympäri, ja näki Violan yllä hänen söötin toppinsa ja minihameensa.

- Voi kuinka sä oot kaunis! Ginny huudahti.

- Kiitti, Viola punastui.

- Mut mennään nyt pynttäytymään kasvojen osalta.

He menivät kylpyhuoneeseen, ja laittoivat hiuksiaan ja kohensivat meikkejään.

- Saanko lainata tätä? Viola pyyteli vähän väliä osoittaen Ginny omistamaan krääsään.

- Tietty, oli Ginnyn sama vastaus.

He laittautuivat. Suoristivat, kiharsivat ja tupeerasivat hiuksiaan.

Ja lopputulos näytti tältä.

- Ollaankohan me nyt tarpeeks laittautuneita sinne bileisiin? Ginny mietti ääneen.

- No kyllä mä uskon, Viola naurahti. - Ei sinne tuu ees niin paljon porukkaa. Oikeestaan tosi vähän porukkaa! Joten eiköhän me näytetä ihan hyviltä!

Tytöt tirskuivat hetken aikaa.

Sitten he lähtivät alakertaan, ja alakerrasta ulos.

- Hei hei, Ginny sanoi. - Tulen huomenna, aamulla. Tai joskus silloin.

- Selvä, vastasin. - Muistakaa pitää hauskaa! Mutta Ginny, et sitten törppöile.

Ja sitten ovi lyötiin kiinni.

Vanleystreet 1a:ssa Henry ja Lucas olivat juuri valmiita.

- Tuleekohan ne kohta? Henry mietti ääneen.

- Luulisin, Lucas mutisi. - Muuten, Henry. Mä en todellakaan halua, että sä teet mitään vastoin mun siskon tahtoa. Se on kuitenki mun sisko. Vasta ku se ite haluu niin sitten.

- Okei... Henry mutisi pettyneenä.

Pian ovikello soi. Molemmat pojat riensivät avaamaan.

- Moi! Ginny ja Viola tervehtivät.

Molemmat parit suutelivat.

- Kiva et pääsit, Lucas sanoi. - Oikeastaan, ihan huippua että pääsit. Ihanaa!

- Nii, Ginny punastui.

- Sinne se meni, totesin ja katsoin ohimenevään linja-autoon.

- Niinpä niin, Jonas vahvisti ja tuli lähemmäs minua. - Mutta perääntyä voit vaikka milloin vaan. Lupaan tukea sinua kaikessa.. Kaikissa päätöksissäsi, mitkä vain teet!

- Mutta haluan tätä, vakuutin. - Ja kyllä mä suakin kuuntelen. Tietenkin! Musta vaan olis nyt se aika... Aika menää varmistamaan tää asia.

- Ihan miten haluut, Jonas innostui. - Mukava viimein päästä tänne.

Kävelimme pääovista sisään. Harhailimme jonkin aikaa käytävillä, kunnes tumma siivoojatyttönen asteli ohitsemme.

- Anteeksi! Pysäytin hänet. - Sattuisitteko tietämään, missä on testeihin menevien odotushuone?

- Ai hei, siivoojatyttö havahtui. - Menkää vain portaat ylös, ja vasemmalle. Pian pitäisi tulla kyltti, jossa lukee "Laboratorio". Menkää sinne, ja istuutukaa sohvalle odottamaan.

- Kiitos kovasti, kiitin ja lähdimme Jonaksen kanssa sinne.

Kävelimme ohjeiden mukaisesti; portaat ylös ja siitä vasemmalle. Näimme pian laboratorion kyltin, ja istuuduimme kellertäville sohville odottamaan vuoroamme.

- Minua jännittää, parkaisin.

- Ole huoleti, Jonas rauhoitteli.

- Mutta meistä tulee vanhemmat! Naurahdin. - En voi uskoa tätä! En olisi uskonut, että vielä tulen raskaaksi....

- En minäkään, Jonas myötäili. - Muuten, aijotko kutsua niitä Ellan kavereita meille kylään?

- Kylään? Toistin. - Ai niin! No tuota, mikä ettei... Olisi mukavaa tutustua hänen uusiin ystäviinsä. Mikäköhän olisi hyvä päivä? Ehkä ensi viikon maanantai?

- Olet oikessa, Jonas totesi. - Voi... En malta odottaa testejämme!

- Voi kulta, en minäkään, huokaisin hermostuneena.

Keskutelimme vielä jonkin aikaa. Pian eräs keski-ikäinen, punahiuksinen tohtori käveli odotushuoneeseen.

- Lopez! Hän huusi.

- Meidän vuoromme, innostuin. - Tule Jonas, mennään!

- Huone 12, tohtori jatkoi. - Opastan teidät sinne.

Lähdimme punapäisen tohtorin perään.

Tohtori avasi erään huoneen oven, ja ohjasi meidät sinne sisään. Siellä istuskeli jo valmiina hieman iäkäs nainen tohtorin univormussa.

- Istuutukaa, nainen pyysi. - Minä olen Kayleena Berry.

- Olemme Isabella ja Jonas Lopez, Jonas esitteli meidät.

- Mukavaa että tulitte testeihin, Kayleena hymyili. - Raskausko aiheutti moisen?

- Kyllä, nyökkäsin.

- No katsotaas, Kayleena mutisi. - Pyydän teitä menemään vaihtamaan yllenne pyyhe, joka löytyy tuolta huoneen takaosasta. Sen jälkeen käykää maaten sängylle.

- Selvä, totesin ja nousin ylös.

Kipitin huoneen päähän, ja avasin vaatekaapin, mikäli sitä sellaiseksi voi kutsua.

Otin ensimmäisen vastaantulevan valkoisen pyyhkeen, ja vaihdoin sen ylleni.

- No niin, mutisin. - Sitten vain maaten.

Kävin makaamaan viereiselle sängylle.

Pian Kayleena tuli sängyn viereen.

- Oletko käynyt täällä aikaisemmin? Hän tiedusteli.

- Kuinka niin? Epäröin.

- Tarkoitan vain, Kayleena korjasi. - Että ovatko nämä toimenpiteet sinulle tuttuja?

- No tuota, mutisin. - Mieheni on lääkäri, ja kyllä nämä termit ja muut ovat minulle jo täysin tuttuja. Minulla on jo kaksi biologista lasta.

- Selvä, Kayleena sanoi. Nyt saisivat itse tutkimukset alkaa.

Koko tutkimuksen jälkeen Kayleena kipaisi tavoittamassa punahiuksisen lääkärin.

- Elias! Hän sanoi.

- Niin, Kayleena? Elias kysyi.

- Voisitteko käydä selvittämässä testien tulokset? Kayleena pyysi. - Minulta ei juuri nyt liikene aikaa.. Olisitteko te niin kiltti?

- Mikä ettei, Elias hymyili.

- Kiitos! Kayleena iloitsi. - Testin paperit ovat skannattuna diagnoosihuoneessa.

- Selvä, Elias kuittasi ja lähti kohti huonetta.

Jonas oli passitettu alakerran kanttiiniin haukkaamaan jotain sillä aikaa, kun vaimo oli tutkimuksissa.

- Mitä saisi olla? Kanttiinipoika Thomas kysyi tavanmukaisesti.

- Ottaisin... Tuota... Jonas empi.

- Niin? Thomas toisti. - Kahvia? Munkki? Voileipä?

- Otan oikein mielelläni, Jonas mutisi. - Kahvin... Ei kun ei sittenkään! En ota mitään... Kiitos.

Jonas istuutui kuitenkin sairaalan kanttiinin pöytään. Hän mietti.

Hänen ei tehnyt mieli syödä... Hänellä ei ollut nälkä. Hän vain hermoili puolestani. Tulisiko hän isäksi? Vai olisiko kaikki sittenkin turhaa? Jos raskaustestit valehtelisivat... Mitä hän silloin tekisi? Hän olisi pian liian vanha isäksi, jolloin koko tilaisuus menisi hukkaan. Olisivatko he valmiita adopitoimaan? Adoptoimaan jonkun kiinalaisen tai japanilaisen pikku vauvan huostaansa? Miten olisi koko asian laita?

Hetken kuluttua Jonas kuuli kaiuttimissa:

- Herra Lopez, herra Lopez! Te voitte siirtyä huoneeseen 12!

Jonas ramppasi täysiä vauhtia huoneeseen. Siellä hänen vaimonsa odotti edelleen valkoinen pyyhe päällään.

- Onko kaikki hyvin? Jonas tiedusteli helpottuneena päästessään taas luokseni.

- Tietenkin, vastasin. - Nyt joudumme vain enää odottaa tuloksia... Minua hieman jännittää.

- Usko pois kulta, Jonas hymyili. - Niin minuakin.

Diagnoosihuoneessa Elias teki parhaillaan tuloksia.

- Tämä tuohon, ja tuo tähän, hän mutisi. - Ja sitten vielä näin, ja tuolla tavalla.

Pian testit olivat valmiita lähetettäväksi Kayleenalle! Elias oli hoitanut työnsä ansioikkaasti.

- Hyvää työtä, hän myhäili itsekseen.

Jonas oli kehottanut minua vaihtamaan arkivaatteet ylleni. Siispä menin vaatekaapille, ja jätin pyyhkeen vieressä olevaan vihreään koriin. Siellä oli muitakin käytettyjä pyyhkeitä.

Sitten vedin ylleni ruskean paitani ja pillifarkkuni. Ja vielä kengät.. Noin!

Minä ja Jonas vetäydyimme sen jälkeen samaan huoneeseen, jossa olimme alun perin.

Kayleena ei ollut vielä saapunut, ja odotimme malttamattomina.

- Mitä jos en olekaan raskaana? Sanoin hätääntyneenä.

- Sitten yritämme uudelleen, emmekö vain? Jonas vastasi.

- Tietenkin, mutisin. - Mutta en varmaankaan jaksa enää pettyä uudestaan..

- Ymmärrän sinua, Jonas sanoi. - Mekin yritimme Alyssan kanssa monta vuotta lasta, mutta hän ei vain tullut raskaaksi... Tai sitten hän käytti ehkäisyä tietämättäni.

Pian Kayleena kuitenkin saapui huoneeseen.

- Täällähän te olettekin! Hän hymyili. - Olemme saaneet tulokset valmiiksi.

- Hienoa, Jonas huokaisi.

- Mutta oletteko valmiita kuulemaan ne? Hän varmisti.

Syntyi hetken hiljaisuus.

- Kyllä, sanoin kysyvästi katsoen Jonasiin.

- Kyllä, hän varmisti asian.

- Hyvä on, Kayleena sanoi. - Ihan aluksi haluan kertoa, että tämän vuoden sisäisenä aikana on ainoa mahdollisuutenne tulla raskaaksi, Isabella. Testimme mukaan se on totta.

Kesti jonkin aikaa. Kukaan ei sanonut sanaakaan.

Hiljaisuuden rikkoi nyyhkäykseni. Jonas katsoi minuun pelokkaasti.

Kyyneleet valuivat poskilleni. Mitä jos en oliskaan raskaana? Mitä jos en tulisi raskaaksi puolen vuoden aikana? Se olisi kauheaa!

- Kulta, Jonas sanoi rohkaisevasti. - Sinun täytyy muistaa, että olen aina tukenasi, tapahtui mitä tapahtui.

- Tiedän, sanoin ja nyyhkäisin uudelleen. - Minä tiedän.

Kyyneleet haihtuivat pian pois poskiltani.

- Oletko kunnossa, rakas? Jonas kysyi.

- Kyllä olen, vastasin. - Mutta kuka vain äidiksi tahtova olisi tuossa kohtaa purskahtanut itkuun! Sitä ette voi kiistää...

- Emme voikaan, Kayleena sanoi.

- Sallitteko minun jatkavan? Kayleena huokaisi.

- Olkaa hyvä, vastasin.

- Asia on nyt harvinaisen selvä testeissä, Kayleena aloitti. - Testinne eivät voi valehdella... Te tulette saamaan lapsen. N. yhdeksän kuukauden päästä!

En ollut uskoa kuulemaani. Vilkaistuani Jonasta, tein sellaisen johtopäätöksen, ettei hänkään.

Sitten minä loikkasin pystyyn ja halasin aviomiestäni.

- Meistä tulee vanhemmat! Kiljaisin.

Jonas sulki minut syleilyynsä... Olimme molemmat onnemme kukkuloilla.